Joskus asiat loksahtavat paikoilleen aivan
sattumalta. Näin kävi roihuvuorelaiselle Leppäkankaan pariskunnalle, kun he
yhdessä opiskelivat tabletin salaisuuksia.
Enterin opastaja Matti Antman näyttää,
miten kartalta löytyvät sekä Kilpisjärvi että Tromssa |
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun Linus
ja Väinö Leppäkangas hankkivat läppärin ja tabletin. He
aloittivat ensin tabletilla, mutta sen käyttöönotto ei ensin oikein sujunut.
Aluksi he etsivät mahdollisia kursseja mm.
Työväenopistolta. Ajatus siitä, että ryhmässä edistyminen vaatisi jatkuvaa
mukana oloa ja oppiminen ehkä olisi hyvinkin eritahtista, ei oikein
kiinnostanut. Laitteet saivat odottaa vielä tovin kaapissa. Sitten alkoi
tapahtua.
Eläkeläiskerhossa joku tiesi kertoa, että
on olemassa yhdistys, jossa vapaaehtoiset antavat ”vierihoitoa” ryhmäopetuksen
sijaan. Yhdistyksellä oli opastuspiste Roihuvuoren palvelutalossa, ja sinne
Linus ja Väinö suuntasivat tabletti mukanaan.
Enter ry oli aloittanut Roihuvuoressa puoli tuntia kestävät opastukset yhden opastajan voimin. Tämä oli kuitenkin aivan liian niukka
aika, jossa opastaja tuskin ehti päästä alkuun yhden opastettavan kanssa, kun
jo oli lopetettava ja jatkettava seuraavan kanssa. Leppäkankaiden opiskelu
jatkui, mutta se eteni verkkaisesti.
Onneksi apuun tuli toinenkin opastaja, ja
opastusaikaa lisättiin. Tunnissa ehtii jo paljon enemmän. Vuoden 2016 alusta on
Roihuvuoressa toiminut kolme opastajaa keskiviikkoisin klo 10-13. Rauhallisesti
etenevä opastus, jota antavat vapaaehtoiset ikätoverit on alkanut tuottaa
tulosta.
Evakossa. Maaliskuussa Palvelutalo muutti remontin
alta evakkoon Herttoniemen sairaalan tiloihin. Roihuvuorelaisten lisäksi
opastettavia tuli myös lähialueilta.
Leppäkankaan pariskunta jatkoi tabletin
opiskelua Herttoniemessä kesään asti. Syyskauden alkaessa he palasivat
opastukseen ja kuulumisia vaihdettiin. Kesän kohokohta oli ollut bussimatka Kilpisjärvelle
ja käynti Tromssassa. Reissussa kisattiin pariskuntien välinen musiikkivisa ja
Leppäkankaat voittivat hopeaa.
Lippis
Kilpisjärveltä ja
Herttoniemen ATK-luokan kiva valokuvataulu. |
Kyselin hiukan pariskunnan taustoista
tietotekniikan alalla. Molemmille ovat pöytäkone ja hiiri tuttuja työelämästä.
Kaupungin viroissa heillä oli käytössään valmiit työalustat ja mahdollisuus
tekniseen apuun. Eläkkeellä onkin toisin, nyt on osattava itse ja pysyttävä
samalla kiihkeän kehityksen perässä.
Keskustelu kääntyi kuin huomaamatta
iäkkäämpien ihmisten tilanteeseen. Kuinka he tulevat selviämään, kun kaikki yhteiskunnan
toiminnot ja palvelut siirretään verkkoon?
Yhteiset harrastukset. Linus ja Väinö ovat
viihtyneet toistensa seurassa sopuisat 50 vuotta. Luonto on heidän sydäntään
lähellä ja molemmat harrastavat luontokuvausta. Siksi ei olekaan ihme, että
Herttoniemen sairaalassa tämän kuun loppuun jatkuvan näyttelyn lintumaalaukset
saavat heidät haltioihinsa.
Haastattelun lopuksi katsoimme kaikki
Jukka Pehkosen maalaamat 48 ihanaa öljyvärityötä, joista muutaman kuvasin
kännykälläni. Lähetän ne Väinölle sähköpostissa!
Jukka Pehkosen öljyvärimaalaus
|
Haastattelu, teksti ja kuvat Unelma Krakau
***
Nyt vietetään Vanhustenviikkoa ja siihen liittyviä SeniorSurf -tapahtumia
Katso Enterin seniorisurffailut:
Katso Enterin seniorisurffailut:
Hienoa, Unelma, Linus & Väinö! :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista