Näytetään tekstit, joissa on tunniste SeniorSurf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SeniorSurf. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. syyskuuta 2017

Vapaaehtoisten selkeä Suomi - vertaisopastajien valtakunnallinen tapaaminen Tampereella 16.-17.9.2017


Suomessa toimii useita organisaatioita, jotka järjestävät senioreille opastusta tietotekniikan ja digipalveluiden käytössä. Itse opastaminen tapahtuu kuitenkin monesti pienissä porukoissa, joskus jopa aivan yksin, joten on tärkeä saada vertaistukea ja toisaalta huolehtia vapaaehtoisten jaksamisesta. Toisten samaa “työtä” tekevien tapaaminen ja ajatusten vaihto on erittäin tärkeää.

Maassamme toimivien tietotekniikkayhdistysten vertaisopastajat kohtasivat viikonvaihteessa Tampereella, kun ATK Seniorit Mukanetti ry oli kutsujavuorossa viidettä kertaa järjestettävälle valtakunnalliselle tapahtumalle. Tampereelle saapui yhteensä noin 60 seniori-ikäistä opastajaa, tuutoria tai opastuksen organisoijaa. Edustettuina olivat Uudeltamaalta ENTER ry, Pohjois-Savon alueelta  Savonetti ry, Pohjois-Karjalasta  Joen Severi ry, Jyväskylästä  Ikääntyvien yliopisto ja Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta.

Tutustuimme kaksipäiväisessä tapahtumassa isäntäkaupunki Tampereen historiaan ja  kaupungin kehittymiseen. Pohdimme tietotekniikkaopastuksen tarpeellisuutta, selkokieltä ja vapaaehtoisen onnellisuutta. Aika moninaista tuntuu olevan vapaaehtoisen tietotekniikkaopastajan elämä! Pääsimme myös tutustumaan kansainvälisiin kansantansseihin ja arvuuttelemaan niiden alkuperää.


Selkokielisyys oli valittu tapaamisen pääohjelmanumeroksi - ja se kiinnostikin osallistujia kovasti. Monen keskivertoikäihmisen mielestä uusiin tietoteknisiin laitteisiin tutustuminen tuntuu hankalalta jo siitä syystä, että termit ja käsitteet ovat itselle täysin vieraita. Opastajana toimiva henkilö voi tuntua syntyneen älylaite kädessään, jolloin monet asiat ovat itsestään selvyyksiä. Vertaisopastajuuden ydin on siinä, että oppijan ja ohjaajan roolissa olevilla ihmisillä on jokin yhdistävä tekijä, esim. ikä. Kun seniori opastaa toista senioria, puheen tahti ja puhuttu kieli on todennäköisesti toisille ymmärrettävämpää.

Senioritkin tarvitsevat vinkkejä selkokielisyydestä, varsinkin jos tehdään kirjallisia ohjeita. Harjoittelimme pienryhmissä selkokielisten ohjeiden tekemistä - ja paljon sitä joutui miettimään sanavalintojaan, jotta asia tulisi ymmärretyksi. Loogisuutta tarvitaan termien valintaan! Ja kuvat havainnollistamaan kirjoitettuja ohjeita. Osion vetäjä Petri Ilmonen sai paljon kiitosta esiintymisestään, neuvoistaan ja selväsanaisuudestaan.

Vaikka ohjelma oli mainio, viikonlopun parasta antia olivat väliajoilla muiden yhdistysten opastajien kanssa käydyt keskustelut. Miten erilaisia toimintatapoja löytyykään -  toisaalta miten samanlaisten ongelmien kanssa ihmiset painiskelevat, asuinpaikasta riippumatta. Mutta oppimistapoja on niin monenlaisia, että hyvä opastaja kuuntelee aina hetken aikaa opastettavan sanomaa ja ajatusmaailmaa, ennen kuin valitsee lähestymistavan kulloiseenkin tilanteeseen. Kokemusten jakaminen näistä oli ensiarvoisen tärkeää!

Opastustoiminnan tarpeen kiteytti hyvin eräs Mukanetin vertaisopastajista:
”Jokin aika sitten aloimme pohtia, tarvitaanko enää opastustoimintaa senioreille, kun kaikki henkilöt jo ovat työelämässään käyttäneet tietokoneita. Sitten tulivat tablettilaitteet ja älypuhelimet, joten opastustoiminnalle näyttää taas olevan pitkä tulevaisuus edessään.”
Eräs osallistuja kuvaili vertaisopastajia myös vertaisihmettelijöiksi, aika osuva nimitys!

Tapahtumaterveiset kirjoittivat
Ilkka Veuro, Tiina Etelämäki ja Nina Ziessler
ENTER ry
kuvat Mukanetti ry

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kohtaamisia - Äkkiä viime keväänä


 Joskus asiat loksahtavat paikoilleen aivan sattumalta. Näin kävi roihuvuorelaiselle Leppäkankaan pariskunnalle, kun he yhdessä opiskelivat tabletin salaisuuksia.

Enterin opastaja Matti Antman näyttää,
miten kartalta löytyvät sekä Kilpisjärvi että Tromssa
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun Linus ja Väinö Leppäkangas hankkivat läppärin ja tabletin. He aloittivat ensin tabletilla, mutta sen käyttöönotto ei ensin oikein sujunut.
Aluksi he etsivät mahdollisia kursseja mm. Työväenopistolta. Ajatus siitä, että ryhmässä edistyminen vaatisi jatkuvaa mukana oloa ja oppiminen ehkä olisi hyvinkin eritahtista, ei oikein kiinnostanut. Laitteet saivat odottaa vielä tovin kaapissa. Sitten alkoi tapahtua.
Eläkeläiskerhossa joku tiesi kertoa, että on olemassa yhdistys, jossa vapaaehtoiset antavat ”vierihoitoa” ryhmäopetuksen sijaan. Yhdistyksellä oli opastuspiste Roihuvuoren palvelutalossa, ja sinne Linus ja Väinö suuntasivat tabletti mukanaan.
Enter ry oli aloittanut Roihuvuoressa puoli tuntia kestävät opastukset yhden opastajan voimin. Tämä oli kuitenkin aivan liian niukka aika, jossa opastaja tuskin ehti päästä alkuun yhden opastettavan kanssa, kun jo oli lopetettava ja jatkettava seuraavan kanssa. Leppäkankaiden opiskelu jatkui, mutta se eteni verkkaisesti.
Onneksi apuun tuli toinenkin opastaja, ja opastusaikaa lisättiin. Tunnissa ehtii jo paljon enemmän. Vuoden 2016 alusta on Roihuvuoressa toiminut kolme opastajaa keskiviikkoisin klo 10-13. Rauhallisesti etenevä opastus, jota antavat vapaaehtoiset ikätoverit on alkanut tuottaa tulosta.
Evakossa. Maaliskuussa Palvelutalo muutti remontin alta evakkoon Herttoniemen sairaalan tiloihin. Roihuvuorelaisten lisäksi opastettavia tuli myös lähialueilta.
Leppäkankaan pariskunta jatkoi tabletin opiskelua Herttoniemessä kesään asti. Syyskauden alkaessa he palasivat opastukseen ja kuulumisia vaihdettiin. Kesän kohokohta oli ollut bussimatka Kilpisjärvelle ja käynti Tromssassa. Reissussa kisattiin pariskuntien välinen musiikkivisa ja Leppäkankaat voittivat hopeaa.

Lippis Kilpisjärveltä ja
Herttoniemen ATK-luokan kiva valokuvataulu.
Tänään Linus ja Väinö ovat innostuneita ja ahkeria tabletin käyttäjiä. Linus kertoo, että ”juju” heidän etenemisessään tapahtui viime keväänä, kun opastustilanteessa perustettiin kummallekin sähköpostit. Silloin moni asia loksahti paikoilleen ja nyt sähköpostit katsotaan päivittäin. Yhteyttä pidetään mm. entisten työkavereiden kanssa.
Kyselin hiukan pariskunnan taustoista tietotekniikan alalla. Molemmille ovat pöytäkone ja hiiri tuttuja työelämästä. Kaupungin viroissa heillä oli käytössään valmiit työalustat ja mahdollisuus tekniseen apuun. Eläkkeellä onkin toisin, nyt on osattava itse ja pysyttävä samalla kiihkeän kehityksen perässä.
Keskustelu kääntyi kuin huomaamatta iäkkäämpien ihmisten tilanteeseen. Kuinka he tulevat selviämään, kun kaikki yhteiskunnan toiminnot ja palvelut siirretään verkkoon? 
Yhteiset harrastukset. Linus ja Väinö ovat viihtyneet toistensa seurassa sopuisat 50 vuotta. Luonto on heidän sydäntään lähellä ja molemmat harrastavat luontokuvausta. Siksi ei olekaan ihme, että Herttoniemen sairaalassa tämän kuun loppuun jatkuvan näyttelyn lintumaalaukset saavat heidät haltioihinsa.
Haastattelun lopuksi katsoimme kaikki Jukka Pehkosen maalaamat 48 ihanaa öljyvärityötä, joista muutaman kuvasin kännykälläni. Lähetän ne Väinölle sähköpostissa!

Jukka Pehkosen öljyvärimaalaus
Seuraavaksi Leppäkankaat päättivät tutustua perusteellisesti läppäriinsä.

Haastattelu, teksti ja kuvat Unelma Krakau
***

perjantai 11. lokakuuta 2013

Tabletti oli valttia



Surffipäivä oli menestys!

SeniorSurf tavoitti tuhansia ikäihmisiä ympäri Suomea. Monissa pisteissä kuhisi väkeä mukavasti, Enterinkin opastettavana pääkaupunkiseudulla kävi satoja senioreita. Radio ja televisio noteerasivat päivän hienosti, ja niin oltiin esillä Ylen kanavilla molemmilla kotimaisilla kielillä.

Yhdessä kantapaikoistamme esimerkiksi, Lasipalatsin Kohtaamispaikalla, opastettiin tablettien ja kännyköiden käyttöä. Tabletit olivat ehdottomasti päivän suksee. Moni haki tukea ostopäätöksiinsä: etelänmatka edessä talvikuukausiksi, hankkiako mukaan tabletti vai älypuhelin vai molemmat, minkälainen datayhteys, saanko luettua tällä Iltasanomat ja hoidettua pankkiasiat. Paikalla oli monta opastajaa ja kaikille hakeutui koko ajan viereen innokas ja tiedonhaluinen kokeilija kysymyksineen.

Tunnelmia ja ilmeitä opastuspisteistä











Kohdata ja opastaa ikäihmisiä - se oli SeniorSurfin tavoite ja se toteutui hienosti.  Samalla saavutettiin jotain kauaskantoista: päivän suunnittelu kokosi yhteen toimijoita vanhustyön kentältä, mukana  Helsingin kaupungin, HelMet-kirjaston, kirjastot.fi:n, työväenopiston ja Enter ry:n edustajia. Suunnitteluprosessi eteni uskomattoman ketterästi, innostus oli suuri, mukaan liittyi eri tahoja ja tapahtuma kasvoi valtakunnalliseksi kuten oli tarkoituskin. Näin positiivinen noste oli kuitenkin yllätys. Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja erikoiskiitokset Vanhustyön keskusliitolle  tapahtuman koordinoinnista.

Nyt luotu verkosto jatkaa luontevasti yhteistyötään.  Surffipäivänä ideoitiin jo uusia toimintamuotoja mm. Enterin ja HelMet-kirjastojen kesken. Positiivisista vaikutuksista voi vielä nostaa julkisyhteisöjen jalkautumisen opastamaan ikäihmisille verkkopalveluitaan. Toivomme siis, että Kela ja Vero.fi lanseeraavat vastedeskin palveluitaan ikäihmisille ihan kädestä pitäen.

Jälkimainingeissa hyristen ja surffaten,

Enter Viestintä