perjantai 10. elokuuta 2018

Kurssin kautta vertaisopastajaksi


Ensimmäisen opetuksen Enterin opastajakoulutuksessa hankin itse: Aikainen lintu madon nappaa ja myöhästyjä joutuu takapenkkiin. Sain nimittäin sieltä paikan Työväenopiston päätalolla Helsinginkadulla vertaisopastajakoulutuksen alkaessa viime helmikuussa. Onneksi kuuden kokoontumisen esitykset oli laadittu takapenkkiläistenkin nähtäviksi. Ne oli tehty tarpeeksi isolla tekstillä ja hyvillä kuvilla. Aina ei esityksiä suunnitella takapenkkiläisten ehdoilla.

Olin töissä neuvonut satunnaisesti työkavereita tietotekniikassa, mutta mitään “virallista” tietotekniikkakoulutusta en ole antanut. Niinpä tuumin, että neuvontaa voisi jatkaa Enterissä, kun aikataulut olivat sopivia. Tämä on myös hyvä tapa tavata ihmisiä. Oppisin itse tietotekniikkaa ja pysyisin kärryillä alasta - nuo kärryt kun kulkevat näinä aikoina aika nopeasti.


Arvelin etukäteen, että opastajakoulutus olisi ohjelmien ja laitteiden käyttöjärjestelmien esittelyä. Olin väärässä. Niitä ei kurssilla esitelty, mutta sen sijaan esiteltiin, mistä niistä saisi tietoa ja miten tietoa voi jakaa edelleen opastuksissa. Myös arkisen tiedon hankintavinkit olivat hyvä osa tätä kurssia. Netistähän löytyy tietoa paikallis- ja kaukomatkoista, verotuksesta, valtion ja kuntien virallisesta toiminnasta, terveydestä ja sitten vielä uutisia ja ostosvinkkejä. Kirjat, elokuvat ja musiikki kuuluvat myös netin tarjontaan.

Opetusta ja vuorovaikutusta

Toinen esiin tullut näkökulma  oli opastustilanteen vuorovaikutuspeli. Osaanko esitellä tietotekniikkaa niin, että tieto ja oikea toimintatapa, laitteen ja sen käytön “pihvi”, tulee selväksi opastettavalle? Kykeneekö hän rohkeasti ja omatoimisesti löytämään myöhemminkin tietoa ja ratkaisuja ongelmiin, joita tulee vastaan, kun tietotekniikka muuttuu ja kehittyy?

Kurssin jälkeen mietin, osaanko tarpeeksi, että voin lähteä opastamaan. Kurssilta sai opastukseen uusia ja hyviä näkemyksiä, joita ei ennen sitä olisi huomannut. Tosin ei kurssin jälkeen voinut sanoa, että tietotekniikka olisi täysin hallussa. Totesin kuitenkin, että opastamaan kannattaa lähteä ja tarvittaessa ohjata opastettavaa eteenpäin.

Katsotaan miten käy
Ensimmäisiin opastuksiin lähdin ajatuksella: Katsotaan miten käy. Jos homma sujuu, hienoa, jos taas takkuaa, niin sitten pitää miettiä asiat uusiksi. Ensi kokemukseni opastuksista ovat olleet hyviä. Opastuspaikalla pääsin heti hommiin, ja opastettavilla oli selkeästi mielessä, mistä he tarvitsevat tietoja. Ihmisillä tuntuu olevan tarvetta arkisen tietotekniikan käytön opastukselle. Lähtiessään opastettavista säteili helpotus siitä, että tietotekniikan kanssa pärjää ja että ehkä itsekin voi kaivaa ratkaisuja pulmiin.

Opastettavia kannattaa myös muistuttaa muutamasta jutusta: He voivat tulla ensikäynnin jälkeen uudestaan Enterin opastustapahtumaan. Silloin voi oppia taas lisää. Opastusten lisäksi heidän on hyödyllistä osallistua tietotekniikan yleisöluentoihin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Enterin jäseneksi liittyvälle on tarjolla lisää tietoiskuja, jäsenmatkoja, -tapahtumia ja konsertteja, mitä ikinä niitä on yhdistyksellä tarjota. Enterissä on tarjolla myös erilaista toimintaa, jossa voi olla vapaaehtoisena järjestäjänä ja vetäjänä.

Jukka Noponen
ENTER ry:n vapaaehtoinen vertaisopastaja

Syksyn uusi vertaisopastajakoulutus järjestetään Helsingin työväenopiston Opistotalolla 19.9.-31.10. Lisätietoa koulutuksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.