keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tapahtumarikkaan syksyn päätteeksi toivotus hyvän joulun



Syksy Enterissä oli tapahtumarikas: järjestimme ennätyksellisen määrän erilaisia tapahtumia, kaikille avoimia tietoiskuja, retkiä ja jäsentilaisuuksia. Tämän lisäksi henkilökohtaista vertaisopastustoimintaa pyöritettiin 54 pisteessä 7 eri kaupungin alueella. Syksyn osalta opastusten tarkat laskelmat ovat vielä kesken, mutta todennäköisesti koko vuoden osalta Enteriin tehtyjen opastuskäyntien määräksi tulee hieman vajaa 6000 (vrt. vuonna 2015 opastuskertoja oli n. 4600)


Enterin tietoiskuja on syksyllä tallennettu ensimmäistä kertaa Helsinkikanavalle, jonka kautta suosituimpia tietoiskuja on katseltu yli 250 kertaa - näin olemme saaneet entistä laajemman kuulijakunnan. Pelkästään kännykkätietoiskuissa kuulijoita on ollut läsnä vuoden aikana 850 ja yhteensä kaikkien tietoiskujen läsnäolleiden kuulijoiden määrä vuoden aikana on noin 4000.   

Haluamme kiittää kaikkia Enterin uusia ja vanhoja jäseniä. Olette käyneet ahkerasti tilaisuuksissamme ja retkillä. Vuoden 2015 lopulla enteriläisiä oli 654 ja nyt meitä on jo päälle 800. Eiköhän se 1000 jäsenen raja ensi vuoden lopulla ala häämöttää.

Iso kiitos myös teille Enterin vapaaehtoisille, jotka omalla panoksellanne olette olleet viemässä toimintaamme eteenpäin ja helpottaneet lukuisten seniorien elämää tietotekniikan kanssa. Kiitämme myös Ikinörtti-blogin kirjoittajia, jotka ovat vuoden varrella tarjonneet meille monipuolista ja virkistävää luettavaa.  

Syksyn aikana enteriläiset ovat olleet useamman kerran näkyvissä mediassa, mm. Helsingin Sanomissa, Helsingin Uutisissa, Iltalehdessä, Radio Suomessa ja YLEPuheessa. Tällainen yhdistyksen toiminnan mainonta on meille ensiarvoisen tärkeää, jotta mahdollisimman moni seniori saa tiedon tietotekniikkaopastuksemme olemassaolosta.

Enterin yhteistyökumppaneiden lista on pitkä, kun jo pelkästään opastuspaikkoja on yli 50! Kiitos, että tarjoatte tilojanne opastuskäyttöön ja voimme yhdessä tehdä tuloksellista toimintaa senioreiden hyväksi! Meillä on myös paljon yhteistyökumppaneita, joiden kanssa vaihdamme kokemuksia, kehitämme työtämme ja pidämme huolta, että äänemme kuuluu myös yhteiskunnassa. Kiitos innostavasta yhteistyöstä, yhdessä olemme enemmän!  

Hyvää joulua ja iloista uutta vuotta!

ENTER ry:n hallitus,
toiminnanjohtaja Juulia Andersson ja
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Nina Ziessler

2 kommenttia:

  1. Hih! IKINÖRTIN kirjoitukset ovat olleet sujuvasti kirjoitettu. Minä joka luen vähän, olen saanut tekstien sujuvuuden ansiosta hauskoja lukukokemuksia! T:OJ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ossi! Mukavaa saada tuollainen kommentti.
      Hyvää joulua Sinulle! Kaikkien kirjoittajien puolesta Ikinörtin Aulikki

      Poista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.