perjantai 1. helmikuuta 2019

Medialukutaito ja seniorit


Ajan hermolla pysymistä, some-keskusteluiden seuraamista ja jopa osallistumista niihin. Näitä kaikkea on medialukutaito tänä päivänä. Siihen kun vielä lisätään mukaan faktan ja fiktion erottamisen taito, niin ollaan jo todella pitkällä! Nämä ovat asioita, joihin ENTER ry paneutuu helmikuun tietoiskuissaan mediataitojen osalta.




Helmikuun alussa (4.2.2019 alkava viikko) vietetään kansallista mediataitoviikkoa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) koordinoimana. Kavin mukaan: “Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen”.

En usko, että yhdenkään edellä mainitun kohderyhmän mediataidot ovat siinä pisteessä, ettei mitään osaamista tarvitsisi enää kehittää tai vahvistaa. Jos itse joskus kuvittelen itsestäni niin, voitte tulla muistuttamaan ja kertomaan, että olen väärässä. Median muuttuessa jatkuvasti myös valmiudet ja tarpeet muuttuvat. Vaikka muutos monia hämmentää ja joskus voi tuntua siltä, ettei pärjää millään menossa mukana, kannattaa kerätä rohkeutensa ja lähteä kokeilemaan ja oppimaan uutta. Media on osa yhteiskuntaa ja sitä kannattaa opetella hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti. 

Tervetuloa Enterin mediataito-tilaisuuksiin:
tietoisku “Seniorit näkyviin somessa”
 
luento “Miten erottaa faktan ja fiktion verkossa?” 
tietoisku “Ajan hermolla netissä” toistetaan neljässä kirjastossa 
Katso Tapahtumakalenterista tarkemmat tiedot 





Tiina Etelämäki
toiminnanjohtaja
 
ENTER ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.