Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Ajankohtainen ilmiö: Hyönteishotelli


Eilisen Kampin kännykkäopastuksen jälkeen me opastajat lounastimme tapamme mukaan yhdessä. Keskustelut siirtyivät ajatusten mukana kesäisiin puutarhoihin. Vaihdoimme kokemuksia kukkaketojen perustamisesta  ja siitä olikin luontevaa siirtyä pölyttäjiin. Yksi opastajista kertoi rakentaneensa viime kesänä hyönteishotellin lastenlastensa kanssa. Mikä viehättävä mielikuva - lapset ja isoisä puuhailemassa keskustellen samalla hyönteisistä. Siinä tiedot ja taidot karttuvat ja asenteet muotoutuvat!  Päätin ottaa selvää ötökkähotellista ja rakentaa sellaisia omaan maalaismiljööseeni.
Alla johdannoksi Pixabysta lataamani kuva.


                                                     Kuva:  Marzena P. from Pixabay

Illalla talomme kirjapiiriin kokoontui kymmenisen osallistujaa. Kirjan käsittelyn jälkeen siirryttiin kahvittelun lomassa keskustelemaan talon asioista. Naapurin Pirjo ehdotti, että rakentaisimme keväällä pihapiiriin HYÖNTEISHOTELLEJA! Tämä on selvästi ajassa oleva ilmiö, kun jo toisen kerran samana päivänä nousee puheisiin. Suunnittelimme rakentavamme hyönteisten asumukset Kinaporin palvelukeskuksessa, jossa muutama talomme puuhanaisista käy nikkaroimassa.

Aloin hakea verkosta tietoa hyönteishotelleista. Googlaamalla avautui sadoittain kuvia. Ilmiön sanallisia kuvauksia löytyi pääasiassa kaupallisilta sivustoilta.
https://viherlandia.fi/hyonteishotelli

Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, on Pinterest oikea paikka hakea ideoita ötökkähotelleista. Sosiaalisen median palvelussa jaetaan kuvia ja kerätään omia kiinnostuksen kohteita visuaalisiksi kokoelmiksi.  Voit helposti luoda tilin osoitteessa https://fi.pinterest.com/ ja alkaa selata kuvia  kiinnostuksesi kohteista.


Pinterest-kuvastoa aiheesta
Hakusanalla hyönteishotelli tai insect hotel löytyi Pinterestistä valtavasti kuvia. Ilmiö ei voi olla uusi, koska kuvia on jo vuodelta 2015. Lähetin WhatsAppilla veljelleni linkkejä  niistä muutamiin. Veljeni on idearikas ja taitava rakentelemaan kaikenlaista. Hän on yllätyksekseni alkanut hyödyntää Pinterestin ideamaailmaa rakentaessaan puusta, metallista ja kierrätyskamoista kaikenlaista kaunista ja jännittävää. Palvelussa jaetaan paljon kuvia vaatteista, käsitöistä, käsintehdyistä koruista, leivonnaisista, kasveista, mutta siellä liikkuu myös “äijäkuvastoa” esim pihakiveyksistä, perhonsidonnasta, tuunauksesta… Erilaiset DIY-trendit leviävät juuri Pinterestin kautta.

Pixabayn kuvastoa aiheesta
Kurkkasin myös myös YouTubeen, koska sieltä löytyy ohjevideo lähes joka tilanteeseen. Tässä esimerkki Näin teet pesän hyödyllisille villipölyttäjille

Edistetään hyvää hyönteiskesää!
vertaisopastaja Aulikki

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Seniori aktiivisena Facebookissa

Facebook on  tunnetuin ja eniten keskustelua herättänyt sosiaalisen median kanava. Itse liityin Facebookiin vuoden 2008 lopulla. Aluksi pelkästään katselin muiden postauksia, kun en oikein tiennyt, miten sinne kirjoitellaan. Eräs koulukaveri pyysi minut Facebook-kaverikseen ja tein ensimmäisen postauksen vastaamalla tämän kaverin kysymykseen.

Aloin julkaista Facebookissa juttuja kuntoilusuorituksistani, käynneistä mökillä, opiskelustani, vapaaehtoistyöstä jne. Nämä postaukset sisälsivät pelkkää tekstiä. Vasta joulukuussa 2010 julkaisin Facebookissa ensimmäiset videot ja valokuvat Madeiran matkaltani.

Päivitykset


Alkuaikoina julkaisin päivityksiä kuntoilusuorituksistani melkein päivittäin. Ajan mittaan huomasin, että eivät ne jatkuvasti kiinnosta Facebook-kavereitani. Niinpä nykyään olen harventanut julkaisuja ja teen postauksia vain tärkeimmistä kuntoilusuorituksista ja yhteenvetoja tietyin väliajoin. Yhteen aikaan julkaisin säännöllisesti omalla  Facebook-aikajanallani myös linkkejä tietotekniikkauutisiin, mutta nykyisin julkaisen tietotekniikkauutisia pääasiassa Twitterissä.
Kaikkia päivityksiä en tee suoraan Facebookiin. Julkaisen kuviani Instagramissa ja näistä päivityksistä voin lähettää kuvan automaattisesti myös Facebookiin ja Twitteriin.


Instagramiin lataamani kuva julkaistuna automaattisesti Facebookissa
Päivitän silloin tällöin myös Enterin Facebook- ja Twitter-sivuja ja tällöin käytän hyväkseni omaan Twitteriini kirjaamiani twiittejä säästääkseni hieman aikaa muihin harrastuksiini.

Ryhmät
 
Faceebookissa on  mahdollisuus liittyä johonkin ryhmään ja seurata sen toimintaa ja/tai julkaista siellä postauksia. Ryhmä voi olla julkinen, suljettu tai salainen. Itse olen mukana muutamassa ryhmässä.

Osa ryhmistä, joissa olen jäsenenä
Ehkä eniten olen julkaissut ryhmässä SLANGINYT. Nimensä muksisesti siellä keskustellaan mielellään Stadin slangilla - toki tavallinenkin keskustelu sallitaan. Itse osallistun hyvin vähän keskusteluihin. Sen sijaan julkaisen siellä Stadi-aiheisia valokuvia, joihin yleensä laitan kuvatekstin Stadin slangilla. 

Enterin ylläpitämistä ryhmistä seuraan seuraavia: Vapaaehtoistyö tietotekniikkaopastajana, Enterin jäsenjutut ja Enterin opastajat. En osallistu kovin innokkaasti keskusteluihin, mutta silti pidän näitä ryhmiä hyödyllisinä. Sieltä saa paljon hyviä neuvoja tarvittaessa. 

Hiihdon harrastajana saan Paloheinän hiihtoladut-ryhmästä tietoja, milloin siellä pystyy hiihtämään. Tämä siksi, että hiihtokausi Etelä-Suomessa on hyvin epävakaata. 

Uudet toiminnot Facebookissa

Vuonna 2017 Suomessa Facebookiin lisättiin toiminto Marketplace, jossa voi myydä tavaroita. Olen jonkn verran seurannut, mitä siellä myydään. Itse en ole kuitenkaan mitään myynyt enkä ostanut.

Tavaroita lahjoitetaan, vaihdetaan, ostetaan ja myydään myös Facebook-ryhmien kautta. Ilmeisen suosittuja ovat kaupunginosien omat Fb-kirpputorit. 

Vuonna 2018 Facebook otti Suomessa käyttöön toiminnon Watch. Siellä voi katsella Facebookin partnereiden julkaisemia videoita. Tavallinen henkilö ei voi itse lisätä sinne videoita. 

Loppupäätelmiä
 
Minulla on 247 kaveria Facebookissa. Läheskään kaikki heistä eivät ole kuitenkaan aktiivisia Facebookissa. Kukin toimii omalla tavallaan. Facebookia voikin käyttää monella tavalla. Jos ei halua julkaista siellä mitään, voi vain seurata muiden postauksia. Joku voi olla kiinnostunut liittymään Facebookissa vain johonkin ryhmään ja toimimaan siellä. Yritysten ja yhdistysten sivut ovat julkisia ja niistä voi saada hyödyllisiä tietoja. Facebook on hyvä yhteydenpitokanava esimerkiksi sukulaisten kesken. 

Facebook on saanut viime aikoina negatiivista huomiota. Ei tästä pidä kuitenkaan pelästyä. Yksityinen henkilö voi liittyä turvallisesti Facebookiin. Yksi asia tulee mieleen, jota kannattaisi välttää Facebookissa. Facebookissa on kaikenlaisia hömppätestejä. Niihin vastaamista kannattai välttää, koska ne saattavat kerätä henkilöiden yksityistietoja. 

Tapio Hietamäki
Enterin vertaisopastaja

Enter järjestää maaliskuulla 2019 Seniori Facebookissa -aiheisia tietoiskuja.



tiistai 26. helmikuuta 2019

Mieluummin Twitteriin kuin barrikadeille



Olen kai jonkinlainen some-veteraani, ainakin jos jo 1990-luvulla alkanut internetin keskustelupalstoille kirjoitteluni lasketaan mukaan. Facebookissa aloitin vuonna 2007 ja Twitterin ihmeelliseen maailmaan hurahdin 2012. Minulla oli vielä työelämässä ollessani etuoikeus osana työtehtäviäni käyttää sosiaalisen median kanavia. Kysymys kuitenkin kuuluu: miksi nyt vielä eläkkeellä ja seniorina haluan täällä aikaani kuluttaa?

Tämän asian perustelu tuli minulle ajankohtaiseksi, kun viime aikoina mm. Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli esitetty näkemyksiä, joiden mukaan senioreiden näkyminen somessa ei olisi tarpeen:



Miksi Twitteriin? Ainakin viisi hyvää syytä


Syitä sosiaalisessa mediassa mukana olemiseen on monenlaisia, mutta keskityn nyt Twitteriin. Aluksi Twitter näyttäytyi minulle vaikeasti lähestyttävältä ja oudolta. Sen toiminta alkoi kuitenkin sitä enemmän kiehtoa, mitä pitempään olin sitä seurannut. Alkoivat avautua vaikkapa ”risuaitojen" (hashtagien/aihetunnisteiden) merkitys tässä tiiviin - aluksi vain 140 merkkiä, mutta nyttemmin 280 merkkiä - ilmaisun viestinnässä.

  1. Twitter ”kolahti”, minuun ensiksikin siksi, että se on äärimmäisen ajankohtainen ja monissa tapauksissa kaikkein nopein uutiskanava esimerkiksi silloin, kun maailmalla tapahtuu jotakin yllättävää tai dramaattista. Tietenkin tämänkin some-kanavan seuraaminen edellyttää kriittistä arviointia ja medialukutaitoa, johon löytyy hyvää opetusaineistoa.
  2. Toisekseen monista muista some-kanavista poiketen Twitter on täysin julkinen. Esimerkiksi Facebookissa julkaisusi näkyvät yleensä vain kavereillesi tai vain suljettujen ryhmien jäsenille. Twitter-viestit taas näkyvät oletusarvona kaikille, ellet nyt jostain syystä ole halunnut estää joitakin käyttäjiä. Twiitit näkyvät myös niille, jotka eivät ole järjestelmään rekisteröityneet, mutta vain rekisteröityneet voivat itse twiitata ja osallistua keskusteluun. Mielestäni tällainen avoin ja julkinen foorumi on mahdollisuus ehkäistä ”kuplautumisena" tunnettua ikävää ilmiötä eli ihmisten eristäytymistä sisäisesti samanmielisiksi mutta yhteiskuntaa jakaviin vastakkaisiin ryhmiin. Twitterin erityislaatuisuus on juuri siinä, että se yhdistää ihmisiä ideoiden perusteella, ei jo olemassa olevien verkostojen ja suhteiden perusteella.
  3. Kolmanneksi Twitter on keskustelua ja vuorovaikutusta, se on suora kanava.  Oli jännittävää huomata, miten pääsi tasaveroisena keskustelemaan poliitikkojen, mediaihmisten, tutkijoiden ja tiedemiesten, virkamiesten, taide-, viihde- ja urheilumaailmankin julkkisten, mutta myös aivan tavallisten kansalaisten kanssa.  Kuva Twitteristä elitistisenä kanavana onkin mielestäni kovasti liioiteltu. Itseään kiinnostavat keskustelut oppii löytämään aihetunnisteilla ja seuraamalla kiinnostavia twiittaajia.
  4. Niin, neljänneksi tuo Twitterin kiinnostavat viestijät on minulle syy kanavalla pysymiseen. Esimerkkeinä Pekka Sauri, Maaninka, Iikka Kivi, Jari Tervo, Tuomas Enbuske, Atso Almila, Timo Haapala, mutta myös Seppo-koira tai tavalliset kadunmiehet/naiset kuten Veikko Sorvaniemi, Jussi Andelin tai somevaari Aku Eronen ja monet muut antavat minulle uusia näkökulmia, oivalluksia ja iloa. Myös monet organisaatiot ja yritykset osaavat Twitterin hyödyntämisen. Esimerkkeinä vaikkapa Helsingin Kaupunkiympäristö, Suomen Poliisi, Ilmatieteen laitos, Suomen jalkapallomaajoukkue sekä lukuisat mediatalot. Poliitikkoja en nyt tässä edes luettele. USA:n 45. presidentin tiliä en kuitenkaan seuraa…
  5. Viimeiseksi, mutta ei vähimpänä, Twitter on vahva vaikuttamisen väline.  Se, miten Twitterillä voidaan tehdä vaikuttamistyötä, ei välttämättä edellytä valtavia seuraajamääriä. Tärkeinä on saada oma kohderyhmänsä reagoimaan ja pystyy herättämään keskustelua. Tämän vuoksi on olennaista löytää oikeat seurattavat ja koettaa sitä kautta saada myös itselleen seuraajia. On tietysti ihan eri asia koettaa vaikuttaa vaikka johonkin kunnalliseen kaavoitushankkeeseen kuin vaikka eläkepolitiikkaan. Twitter vaikuttamisessa on tärkeätä tuoda sopivalla tavalla myös oma persoona näkyviin, ei ole syytä pelätä olevansa erilainen. Onnistuminen vaikuttamisessa edellyttää myös tiettyä säännöllisyyttä Twitterissä. Se ei tarkoita, että siellä pitää ”notkua” kaiken aikaa, vaan riittää, kun käy aika ajoin ”näyttämässä lippua” ja reagoimassa mahdolliseen palautteeseen.
Anne Laajalahden twiitti on hyvä kiteytys oikeanlaisesta vaikuttamisesta:


Miten minä voisin ”visertää”?

Mistäpä @MattiPihkala sitten ”visertää"? Käytän paljon aihetunnisteita #eduskuntavaalit (Suomen sisäpolitiikka, #turpo (turvallisuuspolitiikka), #sote (sote-uudistus), #senioritsomessa (seniorit näkyviin somessa), #digiopastus (Enterin ja muiden digiopastus senioreille) ja #Ilves (jääkiekko).

Jokainen toimii tyylillään ja some tai Twitter eivät todellakaan sulje pois muita keskustelun, vuorovaikutuksen ja aktiivisen vaikuttamisen kanavia.  Joku kertoi menevänsä mieluummin barrikadeille kuin Twitteriin. Somessa voi toki saada henkisiä kolhuja, barrikadilla ehkä fyysisiäkin… Uskon vahvasti, että seniorit somessa voivat kuitenkin parhaimmillaan kohentaa keskustelun laatua elämänkokemukseensa perustuen, mutta saada myös ääntään kuuluviin.

Twitter ei lopulta ole sen ihmeellisempi väline kuin vaikka radio tai kännykkä olivat aikoinaan. Jokainen oppii niitä käyttämään, mutta aina on niitä, jotka käyttävät enemmän kuin toiset. Kokeile, mihin sinä voisit Twitteriä käyttää eli ”visertää"! Paitsi että se on hyödyllistä, se on myös hauskaa.

https://www.slideshare.net/mobile/mnousiainen/twitterin-perusteet-pivitetty-tammikuu2017
http://www.petterikallio.fi/twiittaamisen-sietamaton-keveys/

Matti Pihkala

Enterin vertaisopastaja


maanantai 4. helmikuuta 2019

Some ei katso käyttäjän ikää


Alkanutta viikkoa vietetään kansallisen mediataidon viikkona. Tavoitteena on kehittää kaiken ikäisten kansalaisten mediataitoja ja valmiuksia kohdata digitaalisen maailman haasteita.
Enter ry - jonka vertaisopastajiin kuulun -  osallistuu ikäihmisten
mediataitojen kehittämiseen opastamalla ja tietoiskuin.


Meikävanhuksen tie on kulkenut isoisän putkiradion ääreltä Baskervillen koiran ja  RinTinTin-sarjan, Tex Willereiden ja Aku Ankan seurasta tietokoneiden ja internetin aikaan ja edennyt nykyiseen somemaailmaan.

1980- ja 90-lukujen vaihteessa käynnistyi tietolaitteiden vyöry myös koteihin. Vauhti kiihtyi kiihtymistään laitteiden, netin ja sisältöpalveluiden kehittyessä. Tietokoneiden yleistyminen työpaikoilla ”pakotti” melkoisen joukon ihmisiä opettelemaan laitteiden käytön. Osa kuitenkin porskutti arjessaan mukavasti ilmankin.
Vasta 2000-luvulla ja karkeasti kuvaten, kuluvalla 2010-luvulla tietolaitteet ovat saavuttaneet lähes kaikki ihmiset. Lähes jokaisella - seniorit mukaan lukien - on vähintään älykännykkä. Monilla on kotonaan pöytätietokone, kannettava eli läppäri tai tablettilaite tai mahdollisesti nuo kaikki laitteet. Taisi olla niin, että pankkien toiminnan siirtyminen nettiin oli se suurin pakko opetella em. laitteiden käyttö.

No ovatko tietolaitteet helpottaneet elämää?
Mielestäni ovat helpotttaneet suunnattomasti. Toki meistä monille  uusien vempeleiden opettelu on tuottanut henkistä tuskaa, mutta onneksi nykyään löytyy kohtuullisen helposti apua oppimiseen. Monilla paikkakunnilla apu löytyy kirjastoista, järjestöiltä, pääkaupunkiseudulla muun muassa Enter ry:n opastuspaikoilta. Monelle seniorille suvun nuorempi polvi on hyvä opinlähde.

Mitä kaikkea nettimaailmassa on tarjolla?
Ehkä luettelo on syytä aloittaa tiedon lähteistä, selaimista, joista eniten käytettyjä ovat Chrome (Google), Mozilla Firefox ja Safari. Niiden takaa ja kautta löytyykin sitten runsaasti maailmalla tarjolla olevaa asiaa ja tietoa.
Viimeisen muutaman vuoden aikana on maailmanlaajuisesti yleistynyt useita pikatiedon ja yhteydenpidon ohjelmia (=sovelluksia, appeja), kuten esim. Facebook, Twitter, Pinterest, Instagram, Youtube, sähköpostisovellukset, blogit, WhatsApp, FaceTime, Messenger, Skype ja varmaan monia muitakin meilläpäin vähemmän käytettyjä sovelluksia.

Nuo ohjelmat ovat avanneet monelle uuden mahdollisuuden toteuttaa itseään, tuoda omia ideoitaan muiden tietoon, esitellä harrastuksiaan ja elämäänsä, osallistua yhteisölliseen toimintaan, keskustella muiden kanssa, välittää tietoa jne.

Itse olen ollut some-aktiivisin blogini "Vanhus Stadissa" kautta, jonne on yli viiden  vuoden aikana kertynyt 568 kirjoitusta (postausta). Blogissani käyntejä on tuona aikana ollut yli 62.500 kappaletta. Vanhus Stadissa on toiminut omien ajatus- ja havaintopurskausteni purkautumiskanavana.

Instagramissa olen nimimerkilläni mukkinen julkaissut reilut parisataa kuvaa, mutta en ole kovin innostunut kuvaaja, joten Instagram on jäänyt vähemmälle.

Twitterin kanssa minulla meni pitkään ennenkuin aloin seuraamaan sitä hieman aktiivisemmin, eikä siihen olleet vähiten syypäitä erään ison valtion johtaja ja Seppo-koira. Enimmäkseen luen Twitterissä toisten twiittejä, harvemmin julkaisen mitään itse siellä.

Facebookiin liittymiseen tuli tarve, kun muutamat yhteisöt (mm. Enter, sukututkimusyhteisöt, asuinalueryhmät, kirpputoriryhmät, kirjoittajien ryhmät), joiden jäsen olen, viestittävät ja tiedottavat ainoastaan sen kautta. En ole itse kovin aktiivinen julkaisija Facebookissa.

Pinterestiin innostuin, kun tajusin sieltä löytyvän monenlaista apua ja ideoita eri asioihin. Siellä seuraan useita asiaryhmiä, joista tulee lähes päivittäin vinkkejä sähköpostiini.

Tarviiko noita kaikkia ohjelmia käyttää ja osata?
No ei tietenkään! Niinkuin eräs Enterin opastajaguru on todennut "Ei tavallisen ihmisen tarvitse osata noita laitteita ja ohjelmia insinöörin lailla, vaan riittää, kun tietää mitä sovelluksia tarvitsee, ja käyttää sitten niitä!" Alkuun pääsemisessä kannatta kuitenkin kysyä apua, jos on epävarma mitä ja miten.

Rohkeasti vaan sekaan ja somettamaan! Perusta ensin tunnukset haluamaasi sovellukseen ja seuraile aluksi muitten sometusta. Kun homma avautuu sinulle paremmin, aloita oma somettaminen! Kyllä meillä jokaisella on jotain sanottavaa muille tai halu osallistua!

Entä ne mediataidot - tarvitaanko ja mistä niitä saa?
Mediataitoja tarvitsevat kaikki, myös minä, somettava vanhus.  Medialukutaitoa voi hankkia pienin askelin. Lue johdannoksi  Medialukutaito ja seniorit .
Jos sinulla on mahdollisuus, osallistu Enterin mediataito-tietoiskuihin:





Markku Ukonaho alias Vanhus Stadissa
Enterin vertaisopastaja

 

perjantai 1. helmikuuta 2019

Medialukutaito ja seniorit


Ajan hermolla pysymistä, some-keskusteluiden seuraamista ja jopa osallistumista niihin. Näitä kaikkea on medialukutaito tänä päivänä. Siihen kun vielä lisätään mukaan faktan ja fiktion erottamisen taito, niin ollaan jo todella pitkällä! Nämä ovat asioita, joihin ENTER ry paneutuu helmikuun tietoiskuissaan mediataitojen osalta.




Helmikuun alussa (4.2.2019 alkava viikko) vietetään kansallista mediataitoviikkoa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) koordinoimana. Kavin mukaan: “Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen”.

En usko, että yhdenkään edellä mainitun kohderyhmän mediataidot ovat siinä pisteessä, ettei mitään osaamista tarvitsisi enää kehittää tai vahvistaa. Jos itse joskus kuvittelen itsestäni niin, voitte tulla muistuttamaan ja kertomaan, että olen väärässä. Median muuttuessa jatkuvasti myös valmiudet ja tarpeet muuttuvat. Vaikka muutos monia hämmentää ja joskus voi tuntua siltä, ettei pärjää millään menossa mukana, kannattaa kerätä rohkeutensa ja lähteä kokeilemaan ja oppimaan uutta. Media on osa yhteiskuntaa ja sitä kannattaa opetella hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti. 

Tervetuloa Enterin mediataito-tilaisuuksiin:
tietoisku “Seniorit näkyviin somessa”
 
luento “Miten erottaa faktan ja fiktion verkossa?” 
tietoisku “Ajan hermolla netissä” toistetaan neljässä kirjastossa 
Katso Tapahtumakalenterista tarkemmat tiedot 





Tiina Etelämäki
toiminnanjohtaja
 
ENTER ry

perjantai 9. helmikuuta 2018

Innostu Instagramista

Liityin Instagramiin vuonna 2012 ja julkaisin ensimmäisen kuvani 12.7.2012. Sen jälkeen oli yli vuoden tauko. Vasta vuonna 2014 aloin julkaista kuvia Instagramissa melko säännöllisesti, en kuitenkaan joka päivä. Tarinoita en ole vielä lisännyt yhtään.


Instagram-ohjelman ominaisuuksia

Aluksi palvelussa pystyi julkaisemaan vain kuvia, mutta myöhemmin tuli mahdolliseksi julkaista myös lyhyitä, jatkuvasti toistettavia videon pätkiä. Ensimmäisen videoni julkaisin Instagramissa 14.6.2015.

Alun perin Instagramissa julkaistiin vain neliönmuotoisia kuvia, mutta vuonna 2015 tuli mahdolliseksi jakaa myös vaaka- tai pystykuvia. Julkaisin ensimmäsen vaakakuvan 5.9.2015.


Kuvia saattoi muokata mm. InstaSquare-ohjelmalla ja tallentaa myös neliönmuotoisena. Nykyisin Instagramissa voi julkaista minkä muotoisia kuvia tahansa, eikä tarvita erikseen Instagram-julkaisemisen ohjelmia. Kuvat voi tarvittaessa muokata millä tahansa kuvankäsittelyohjelmalla.

Instagramia on kehitetty jatkuvasti ja syksystä 2016 lähtien siellä on voinut julkaista lyhyitä viiden sekunnin tarinoita, jotka koostuvat valokuvista ja/tai videoista. Useat henkilöt ovat julkaisseet vain yhden kuvan tarinan. Tarinat näkyvät seuraajille yhden vuorokauden ajan. Itse julkaisija näkee tarinat myös myöhemmin, jos hänellä on kuvien ja videoiden arkistoinnin asetus päällä. Tarinat voidaan jakaa myös Facebookiin.

Instagramia on mahdollista käyttää Apple-, Android- sekä Windows-kännyköillä ja -tableteilla. Windows-tietokoneiden Instagramilla on mahdollista vain katsella Instagramin postauksia, mutta ei lisätä sinne sisältöä.

Instagamiin rekisteröidytään sähköpostiosoitteella, käyttäjänimellä tai puhelinnumerolla. Salasana ja sukupuoli pitää myös antaa. Henkilön oikea nimi ei ole kuitenkaan pakollinen. Tiliin voi lisätä myös lyhyen kuvauksen itsestään. Kaksivaiheista todennusta voi käyttää, mutta se ei ole pakollista. Sähköposti, puhelin ja sukupuoli ovat yksityisiä tietoja, joita muut kuin tilin omistaja eivät näe.

Muiden käyttäjien julkaisuja voi seurata vapaasti, ellei Instagram-tili ole yksityinen.
Yksityisen tilin seuraaminen edellyttää, että tilin omistaja on hyväksynyt seuraamispyynnön.

Postauksista voi tykätä ja kommentoida. Käyttäjille voi lähettää yksityisiä pyyntöjä ja esim. yksityisiä viestejä, mikäli on nämä asetuksissa hyväksynyt. Asetuksissa voi myös määritellä, että alkuperäiset kuvat talletetaan kännykän muistiin.

Kuviin ja videoihin voi lisätä #aihetunnisteita eli hashtageja. Niiden avulla voi etsiä aiheesta julkaistuja postauksia. Joskus käyttäjätunnuksen yhteydessä näkee @-merkin. Se esim. @tapsah tarkoittaa sitä, että ko. henkilölle tulee ilmoitus tästä postauksesta, jossa hänet on mainittu. Sama käytäntö on myös esim. Facebookissa.

Käyttökokemuksia

Julkaisen Instagramissa iPhone 7 Plus-kännykälläni pääasiassa kuvia, videoita olen postannut  vain muutaman. Ennen kuvan julkaisemista saatan rajata kuvaa ja muokata jonkin verran valoa ja väriä kännykän omalla kuvankäsittelyohjelmalla. Koska kännykkä on aina mukana, kuvan voi julkaista heti Instagramissa valokuvan ottopaikalla.

Muutamat käyttäjät ovat keskittyneet tiettyyn aiheeseen esim. taiteeseen liittyviin kuviin tai ulko-ovien kuvaamiseen. Itse en ole rajannut pois mitään aiheita. Kuvaan sellaista, mikä minusta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Aika paljon julkaisen ulkokuvia luonnosta, mutta myös sisäkuvia.

Instagramiin liittyminen on helppoa. Kun nykyisin melkein kaikilla on älykännykkä ja siinä kamera, kuvien ottaminen on helppoa. Kuvat voi julkaista helposti Instagramissa. Instagramissa julkaistun kuvan saa automaattisesti siirtymään myös Facebookiin ja Twitteriin, jos on asetuksissa määritellyt niin.  Kannattaa siis kokeilla myös Instagramia.


 Instagram-palvelun logo löytyy myös Enterin etusivulta. Siirry siitä seuraamaan Enterin Instagram-tiliä, johon päivitetään kuvia yhdistyksen toiminnasta. 
Enterin suunnitelmisssa on myös Instagramiin liittyvä tapahtuma ensi kevään aikana.

Tapsa Hietamäki - Enterin opastaja

maanantai 22. helmikuuta 2016

Joko some rikastuttaa sinun elämääsi?


Mikä ihmeen some?
Lyhenne on muodostettu sanoista sosiaalinen media. Sillä tarkoitetaan netissä olevia yhteisöllisiä palveluita. Enää et ole vain vastaanottavana osapuolena vaan voit myös itse kirjoittaa kommentteja, artikkeleita ja jakaa kuvia eli tuottaa sisältöä. Some on myös reaaliaikaista vuorovaikutusta: kuvapuheluilla ja ääniviesteillä voit olla yhteydessä ystäviisi ja sukulaisiisi vaikka maapallon toiselle puolelle. LähiVerkko-projekti julkaisi äskettäin Netikäs –sarjan Mediasivistysmateriaalissa osan 2/6,   jossa jäsennetään tarkemmin Sosiaalista mediaa: http://lahiverkko.fi/wp/wp-content/uploads/2015/08/Netikas2-Sosiaalinen-media-web.pdf

KÄKÄTE-projektin (Käyttäjälle kätevä teknologia) ja LähiVerkko-projektin yhteinen tutkimus vuodelta 2013 toteaa, että ikäihmisistä (eli yli 60 -vuotiasta) vielä alle 20 prosenttia käyttää sosiaalista mediaa aktiivisesti. Sen sijaan 16–24 -vuotiaista sosiaalista mediaa käyttää noin 93 prosenttia. 45–54 -vuotiaista noin lähes puolet ovat somessa aktiivisia. Odotettavissa on, että varsinkin tuoreiden eläkeläisten somen käyttö lisääntyy voimakkaasti.

Enterin opastuksissa ikäihmiset (ne 20% edelläkävijää) kyselevät eniten seuraavista palveluista: Facebook, Skype, Instagram, Youtube, Twitter ja WhatsApp. Näistä kaikista Enter on järjestänyt myös tietoiskuja.

Facebookin käyttö kannattaa aloittaa rekisteröitymällä ja vain katselemalla mitä sieltä löytyy. Ei tarvitse kutsua yhtään kaveria tai julkaista mitään omasta elämästään. Antamalla hakusanoja löydät kiinnostavaa tapahtumavirtaa. Suosittuja seurantakohteita ovat julkisuuden henkilöt, mediatalot, poliitikot ja urheilijat.
Facebookissa on myös ryhmiä, joissa voit esimerkiksi seurata synnyinkuntasi asioita ja paikallislehtiä tai lähiseudun kirpputoreja tai omaan harrastukseesi liittyviä päivityksiä.
Facebook ehdottelee oma-aloitteisesti sinulle kavereita ja kun jossain ryhmässä onkin tuttu henkilö, niin voit halutessasi pyytää häntä kaveriksi. Toki voit itsekin hakea kavereiksi tuttuja, joiden tiedät käyttävän Facebookia. Facebookista löytyy myös vanhoja koulukavereita ja työkavereita, joiden kanssa muistella menneitä. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä käydä läpi yksityisyysasetukset ja määritellä kuka saa nähdä julkaisusi.

Microsoftin Skype, Applen Facetime ja Google Hangout ovat ilmaisia kuvapuhelusovelluksia. Nämä ovat erityisesti niiden suosiossa, joilla on sukulaisia ja ystäviä ulkomailla. Varsinkin lastenlapsiin on näin mukava pitää yhteyttä ja nähdä heidän kasvavan. Moni opastettava on kertonut hankkineensa älypuhelimen juuri Skypen takia. Nämä sovellukset toimivat myös tabletilla ja läppärillä.
Instagram on erityisesti valokuvausta harrastavien suosiossa. Siellä voi ihailla ja kommentoida toisten sinne lataamia kuvia. Kuvat on luokiteltu teemoihin ja esimerkiksi hakusanalla ”koira” saa katseltavakseen toinen toistaan kauniimpia muotokuvia koirista.
YouTubessa on katseltavana kaikkea mahdollista ilman kirjautumista. On musiikkia, how-to-videoita (esim. miten huollan polkupyörän), pakettien purkua ja tavaroiden kokoomista (unboxing), videopelaamista, tv-ohjelmien ekstramateriaalia, yliopistotason oppitunteja, videobloggaajia, poliitikkoja, yritysjohtoa – ja kissavideoita. Kun joku kehuu uutta laulajaa, niin YouTube:sta voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa, minkälaisesta tapauksesta on kyse. Kokonaisia klassisen musiikin konsertteja löytyy myös.
Twitterillä lähetellään enintään 140 merkin mittaisia viestejä, ”twiittejä”. Twitter on monipuolinen keskusteluareena. Sieltä löytyy eri teemoihin ( # eli hashtag) liittyviä keskusteluita, poliitikkojen tiedotteita, tuoreimpia uutisia ja julkkisten paljastuksia. Euroviisujen ja itsenäisyyspäivän juhlien seuranta tv:stä on huomattavasti hauskempaa, kun samalla lukee Lotta Backlundin kommentteja esiintyjistä tai puvuista.
WhatsApp on ilmainen sovellus, joka on kovaa vauhtia syrjäyttämässä tekstiviestit. Sillä voi lähettää myös ääniviestejä, kuvia ja videoita eikä siinä ole mainoksia. Sen vahvuutena on rajatut ryhmät. Voit kerralla pyytää tutut kahville tai lenkille. Whatsappin käyttö yleistyy kovaa vauhtia älypuhelinten myötä. Enterin kokemusten mukaan sen koukkuun jäävät kaikki, joille sitä opastaa.
Studio55:ssä oli 19.2.2016 aiheena ”Mikä ihmeen some?” Raakel Lignellin haastateltavana oli allekirjoittanut sekä @somevaari Aku Eronen. Voit katsella ohjelman täältä: http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=565088
Netikäs Mediasivistysmateriaali 2/6 rohkaisee: ”Somessa on aivan sallittua vain katsella ja ihmetellä. Ei siellä ole pakko jakaa kuvia ja kertoa mielipiteitään”. Kun olet aikasi ihmetellyt, voit ehkä innostua kommentoimaan näkemääsi ja kenties aloittamaan keskusteluita. Tässä vaiheessa on hyvä tiedostaa netin vaarat ja tutustua Jyväskylän Yliopiston someohjeisiin: https://www.jyu.fi/itp/ohjeet/how-to-nain-tehdaan/some

Tule sinäkin ihmettelemään!

Tuulikki Paturi
hallituksen puheenjohtaja
Enter ry


perjantai 13. maaliskuuta 2015

SOME on aikasyöppö hässäkkä!


Miten pärjäät SOMEN eli sosiaalisen median kanssa? Minä en pärjää! Olen mukana Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Pinterestissä ja Flickr:ssä. Olen liittynyt niihin kaikkiin pysyäkseni ajassa mukana ja tietääkseni mistä puhutaan.

Flickriin liityin vähän kuin tarpeesta. Minulla oli paljon hyviä kuvia maailmalta ja halusin ne jonnekin parempaan talteen. Meni yli 5 vuotta etten muistanut koko Flickr:ä. Alkuvaiheessa saavutin sen kautta jopa kansainvälistä "kuuluisuuttakin". Minulta pyydettiin Ateenan stadionin edessä ottamaani olympiatulen kuvaa Ateenan olympialaisten esitteeseen. Toisen kerran minulta pyydettiin kahvila Sacherin kuvaa Wienin kaupungin nettisivuille. En kieltäytynyt kummastakaan! Niin, ei niistä korvattu mitään, mutta se lämmin tunne rinnassa! Ah!
Seuraava some-juttuni oli Facebook. Kaikkialla puhuttiin tuommoisesta palvelusta ja mikäpä etten minäkin liittyisi tuohon maailman laajuiseen yhteisöön. Rehellisesti sanottuna minut vei siihen eri liikkeiden pikkukilpailut, joihin ei voinut osallistua muuta kuin Facebookin kautta. Myöhemmin liityin muutamiin Facebook-yhteisöihin kuten erilaiset sukututkijoiden sivut sekä tietenkin Enterin sivut. Koska noiden suljettujen ryhmien viestintä kulkee Facebookin kautta, en voi siitä luopuakaan. Muuten en ole ollut siellä mikään omien tapahtumien kirjoittaja. Pääasiassa luen muitten juttuja. Vinkkinä mainitsen, että viime aikoina on ilmestynyt Helsingin seudulla kaupunginosakohtaisia Facebook-kirpputoriryhmiä. Niissä tuntuu käyvän kuhina ja tavara liikkuu!
Sitten tuo Twitter! No siihenhän piti liittyä kun se oli vaihtoehto Facebookille, mutta alkuun en päässyt oikein sisälle sen olemukseen. Sielläkin seurataan henkilöiden ja yhteisöjen viestintää, mutta en ole kokenut sitä oikein omakseni. Seuraan siellä 67:ää tahoa, mutta en lue Twitteriä kuin muutaman viikon välein. Jotta Twitterissä pysyisi ajantasalla, pitäisi sitäkin seurata koko ajan, lähes tunneittain.
Pinterestiin liityin kun luin, että siellä on mahdollisuus kerätä tietoa itseään kiinnostavista asioista. Palvelussa välitetään kuvia ja aiheeseen liittyvien nettisivujen osoitteita. Sinne voi myös itse kerätä oman kiinnostuksen mukaisia aihealueita, vaikka ei haluaisi itse välittää sinne omia löytöjään tai harrastustensa tuloksia. Aluksi keräsin erilaisia askartelujuttuja, mutta kyllästyin palveluun aika pian. Hyvä palvelu tuo on, mutta aika ei riitä ja pitäisi olla paikka harrastaa! Toki onhan siellä muutakin kuin tekemistä edellyttävää, kuten Ford Mustangin seuraajat!

Instagram oli viimeisin löytöni. Palvelussa laitetaan itse otettuja kuvia nettiin ja muut voivat tykätä niistä ja kommentoida niitä. Sielläkin pelataan avainsanoilla, joiden avulla voi etsiä Instagramissa julkaistuja kuvia. Kun mieluisia kuvia löytyy, voi siirtyä seuraamaan kuvat ottanutta henkilöä. Instagram toimii pääosin älykännykän tai tabletin kautta. Itse olen julkaissut tuolla 161 kuvaa, seuraan 192 henkilöä ja minua seuraa 143 henkilöä. Omat kuvani ovat olleet luontokuvia, veistoksia, rakennuksia, maisemia. En ole ollut kovinkaan aktiivinen tässäkään some-palvelussa.
Yllä luetellut ovat pääosin niitä suomalaisille tuttuja palveluita ja niitä, jotka yhdistetään ensimmäisinä SOME-käsitteeseen. Mutta palveluita on paljon muitakin, kuten Youtube, WhatsApp jne.
Eli niinkuin ennen aikaan sanottiin mainoksessa "Juippi, tää on nääs nykyaikaa!" Mutta, mutta! Jos noitten kaikkien suhteen alkaisi aktiiviseksi, ei kaikki maailman aikakaan riittäisi siihen. Olenko hidas vai onko niin paljon muuta!? En tiedä mutta aikaa ne vie! Ehkä olisi parasta keskittyä ensin yhteen ja sitten laajentaa tarpeen mukaan.
Mutta kokeilkaa ja innostukaa jos aihe alkaa kutitella!
Markku Ukonaho alias VANHUS STADISSA
Enterin opastaja