maanantai 28. maaliskuuta 2022

Kokemuksia ja oppia yli rajojen

ENTER ry:n 25-vuotishistoriikin osa 6
@daptation-projekti 2010 - 2012 

matkan varrelta -kuva @daptation-projektista

Perustamisestaan lähtien ENTER ry on herättänyt kansainvälistä mielenkiintoa ja ollut itse kiinnostunut muissa maissa saaduista kokemuksista ikäihmisten tietotekniikkaopastuksessa.

Kymmenisen vuotta sitten Enter osallistui hankkeeseen, jossa Irlanti, Liettua, Puola ja Suomi löysivät toisensa.  EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaan kuuluvan Grundtvig-koulutusohjelman tavoitteena oli kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä sekä lisätä liikkuvuuksien määrää ja vastata väestön ikääntymisestä aiheutuvaan koulutushaasteeseen.

Tämän haasteen puitteissa neljä järjestöä haki EU-tukea vuosille 2010 - 2012 projektille, joka sai nimekseen @daptation (adaptation -  kymmenen vuotta sitten ät-merkillä saattoi vielä leikitellä näinkin). Mukana projektissa olivat:
Age Action, Irlanti
Seniors Initiatives Centre, Liettua
Lodz 3U, Puola
ENTER ry, Suomi

adaptation-hankkeen logo perustietoa
Suomessa hankkeiden oppimiskumppanuuksia hoiti ja monitoroi Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. Projektin alkuunpanijana Enterissä oli yhdistyksemme silloinen puheenjohtaja Sakari Eränen.

Tavoitteet

Projektin tavoitteiksi määriteltiin:
  • tutkia ja kokeilla parhaita käytäntöjä tietotekniikan opastamisessa ikäihmisille
  • valmentaa vapaaehtoisia opastamaan tietotekniikkaa ikäihmisille
  • järjestää workshop-työpajoja kumppanimaissa
  • kannustaa ikäihmisiä jakamaan omaa oppimistaan edelleen
Workshopit

Irlanti

kuvakooste tapaamisesta Irlannissa
Ensimmäinen kaksipäiväinen workshop oli maaliskuussa 2011 Dublinissa, Irlannissa.
Päivien yhtenä kokoontumispaikkana oli 
— ei enempää eikä vähempää kuin Googlen Euroopan pääkonttori! Siellä harjoiteltiin muun muassa sähköpostien kääntämistä Googlen Translate-ohjelmalla ja kuvien liittämistä sähköpostiin.

Suomi

kuvakooste tapaamisesta Helsingissä
Kesäkuussa 2011 oli sitten Suomen vuoro. Kumppanit olivat lähettäneet paikalle kolmihenkiset ryhmät ja Suomesta mukana oli 8 henkeä. Helsinkiin kokoonnuttiin ja sitten lähdettiinkin Tallinnaan!  Viking XPRS tarjosi hyvät kokoustilat, jossa menomatkan ajan harjoiteltiin PowerPointia ja Picasaa. Helteinen iltapäivä sujui leppoisasti Tallinnaan tutustuessa ja illalla paluu laivalla Helsinkiin.  
Lasipalatsilla
Seuraavan päivän ohjelmaan kuului useita vierailukohteita: Työväenopisto, Kaupungintalo ja silloinen opastuspaikkamme Lasipalatsi.  Facebookia ja eri maiden opastuskäytäntöjä ehdittiin käydä läpi vilkkaan kokemusten vaihdon lomassa.

Liettua

kuvakooste tapaamisesta Liettuassa
Workshop 3 järjestettiin syyskuussa 2011 Kaunasissa, Liettuassa. 
Tutustumista pankkiohjelmiin
Tietokoneluokka kaupungin tiloissa ja Swedbankin ja SEB-pankin konttorit Vilnassa olivat käyntikohteina.  Verkkokauppa- ja pankkiohjelmia käytiin päivien aikana läpi.

Puola

kuvakooste vierailusta Puolassa
Projektin viimeinen kurssipaikka tammikuussa 2012 oli Lodz, Puola. Paikallisessa tekniikan opistossa harjoiteltiin Skype-puheluita sekä blogin kirjoittamista. Kaupunkiin tutustuminen ja kunkin järjestön opastustoiminnan esittely ja vertailu kuuluivat tärkeänä osana päivien ohjelmiin.


Näissä neljässä workshopissa oli yleensä mukana kolmehenkiset joukkueet kustakin maasta, paikallisia isäntämaan edustajia enemmänkin. Osanottajat vuorottelivat tilanteen mukaan opastajan ja opastettavan roolissa, kukin oman tietotekniikan ja englannin kielen taitonsa pohjalta.  Rohkaisua ja naurua riitti!

Saadut kokemukset

Elinikäistä oppimista, sitähän tämä on.  Parivuotisessa Lifelong Learning -projektissa osanottajat pääsivät tutustumaan ja vertailemaan eri maiden toimintatapoja tietotekniikan opastuksessa. Jo pelkästään taloudelliset resurssit aiheuttivat toki eroja. Kun meillä Suomessa ikäihmiset tulivat omien laitteittensa kanssa vaikkapa Lasipalatsiin hakemaan neuvoja, oli Liettuassa ja Puolassa yleensä tarjolla tietokoneluokka, jossa peruskäyttöä saattoi harjoitella yhteisillä pöytäkoneilla.

Saimme kuitenkin yhdessä todeta, että pienillä resursseilla ja pienin askelin voidaan Euroopassa saavuttaa suuria (with small resources and small steps, big things are done in Europe). Vertaisopastus - ikäihmiseltä ikäihmiselle - se oli kymmenen vuotta sitten ja on edelleenkin Enterin vahvuus, josta saamme olla ylpeitä.  

Jälkipuntarointia

projektilaiset yhteiskuvassa
Hankkeen aikana toistui sitaatti Henry Fordilta:
Coming together is the beginning. Keeping together is progress. Working together is success.”  Yhdessä saavutamme enemmän!

Projektin suurin oppi oli todellakin yhteistyön merkitys. Tietotekniikan opastus koko Euroopassa on toki liian iso palanen haukattavaksi, eikä se ollut tämän projektin tarkoituskaan. Kunkin maan on löydettävä oma tapansa toimia.  

Suomessa pieni pääkaupungin yhdistys ENTER ry yhdessä muiden toimijoiden kanssa voi herättää päättäjiä siihen, että opastustoimintaan tarvitaan resursseja! Laajempi yhteistyö alkoi SeniorSurf -verkoston pohjalta Vanhustyön keskusliiton, VTKL:n, tuella vuonna 2013. Sen jälkeen asiaan on herätty monella taholla. Digi- ja väestövirasto, DVV, koordinoi nyt digitukea Suomessa valtakunnallisesti, Enter yhtenä tärkeänä tekijänä mukana.

Kati Roiha

mukana Helsinki- ja Kaunas-workshopeissa sekä loppuraporttia laadittaessa


Englanninkielinen yhteissivusto @daptation-projektista löytyy liettualaiselta palvelimelta: http://adaptation.senjoru-centras.lt/

Enteriläinen Urho Vuori on myös kertonut Ikinörtissä kokemuksistaan toisesta Grundtvig-työpajasta vuonna 2013:
https://ikinortti.blogspot.com/2013/10/colourful-ageing-workshop-report-from.html


Enter 25 -logo
Tämä teksti on osa ENTER ry:n 25-vuotishistoriikkiä, joka koostuu Ikinörtti-blogissa juhlavuoden aikana julkaistavista jutuista 

Sarjan aloitusosa  Juhlavuosi 2022 — Enter 25 vuotta senioreiden tukena tietotekniikassa
Osa 2 Ikäihmisten ATK-yhdistys ENTER ry:n synty — Muistoja 25 vuoden takaa
Osa 3 Kännykkäluotsit mukaan Enterin toimintaan
Osa 4 Vuosi 2012: Enter tuli murrosikään ja haki suuntaansa
Osa 5 Muistelua: Ritva Wahlsten-Puska ja Timo Puska


maanantai 21. maaliskuuta 2022

ENTER opastaa Itä-Uudellamaalla

Kantele-talon aulan lasiseinän toiselta puolelta ruokalassa kuuluu aamukymmeneltä pienten koululaisten iloinen pulina. Meillä Kevätkummun digipäivystyksessä on turhankin hiljaista. Arvelemme, että syynä on yhdistelmä: korona, runsasluminen talvi ja liukkaat kulkuväylät.

Toista oli, kun ENTER ry:n opastukset Porvoossa alkoivat nelisen vuotta sitten, kertovat alusta asti mukana olleet Ilpo Sorjonen ja Tommy Fransman.

Digiopastukset saivat silloin lentävän lähdön, kun kaupungin vanhus- ja vammaispalveluissa etsimme uutta suuntaa ja kumppaneita, sanoo nykyisin Porvoon kaupungin hyvinvointikoordinaattorina työskentelevä Petra Bärlund-Hämäläinen. Digitaitojen edistäminen oli kaupungilla yhtenä painopisteenä, ja ENTER ry oli juuri laajentamassa toimintaansa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Sopivat tilat löytyivät Omenamäen palvelukeskuksesta ja opastukset alkoivat kahdella kielellä, Petra kertoo. Hän toimii edelleen itsekin digiopastajana aina kun työtehtävät sen sallivat.

Hänen roolinsa oli ratkaiseva alusta alkaen paitsi yhteyshenkilönä kaupungin suuntaan myös opastusten organisoinnissa, Tommy korostaa.

Petra Bärlund-Hämäläinen ja opastajia
                                                              Kuva: Leena Kultanen

Valtava ilon lähde, kuvaa Petra Bärlund-Hämäläinen digiopastusta. “Enterin vahvuus on rauhallinen ja henkilökohtainen vertaistuki. Opastaja ja opastettava puhuvat samaa kieltä.”

Hur det började i Äppelbacken

“Fast vi hör till Enter rf och det är dom som sköter det här, har vi verkligen en motor här i Borgå, Petra Bärlund-Hämäläinen. I första tiden var hon med varje gång på tisdagarna i Äppelbacken och där var mycket folk. Hon ordnade, att det löpte”, säger Tommy.

”Det var ju meningen, att vi skulle ha en som vi lär, men när det fanns så mycket och vi var ju många förstås – kanske 8–9 – ändå räckte det inte och vi kunde i värsta fall ha två eller ännu värre en gång tre stycken på en gång. Alla var ändå nöjda och fick litet hjälp.”

Kevätkummun ja Gammelbackan kirjastot mukaan toimintaan

Myöhemmin uusiksi opastuspaikoiksi tulivat Kevätkummun ja Gammelbackan lähiöissä sijaitsevat kirjastot. Kun koronan takia keskeytyneet lähiopastukset käynnistyivät uudelleen syksyllä 2021, Kevätkummun opastukset lähtivät hyvin käyntiin. Gammelbackan pisteessä sen sijaan oli niin hiljaista, että se päätettiin sulkea.

Porvoossa on tärkeää tarjota neuvontaa ilman ajanvarausta, korostavat kokeneet opastajat. Yhtä lailla tärkeää on, että digiopastusta tarjotaan säännöllisesti joka viikko. Omenamäen palvelukeskuksen opastus toimii edelleen ajanvarauksella. 

Sipoossa etsitään lisää opastajia

Itä-Uudellamaalla on digiopastusta tarjolla Porvoon ohella Sipoon Nikkilässä kahden opastajan voimin. Toinen heistä porvoolainen Ilpo, joka on ”lainassa ” Nikkilässä kunnes sinne saadaan toinen sipoolainen opastaja.

”Samat asiat ovat esillä siellä kuin Porvoossa”, hän sanoo. Pääasiassa opastus liittyy läppäreiden, tablettien ja älypuhelinten käyttöön. Sipoon pääkirjasto Nikkilässä on hänen mukaansa hyvä paikka opastuksille, koska sinne on esteetön pääsy myös rollaattorilla liikkuville.

Digiopastusta on nyt tarjolla Nikkilässä joka toinen viikko. Se kannattaisi Ilpon mielestä muuttaa, jotta ihmiset löytäisivät palvelun pariin. ”Opastus pitäisi olla joka viikko kuten täällä Kevätkummussa”, hän ehdottaa.

Porvoon ja Sipoon lisäksi Itä-Uudenmaan kolmanneksi opastuspaikkakunnaksi on keväällä tulossa Pukkila, joten opastusta on yhä kattavammin saatavilla.

Pauli Säynäväjärvi , Tommy Fransman ja Ilpo Sorjonen
Opastajat Pauli Säynäväjärvi (vasemmalla), Tommy Fransman ja Ilpo Sorjonen
Kuva: Leena Kultanen

ENTER-yhteistyö vahvisti Porvoon kaupungin digitukea

Petra uskoo opastettavien palaavan, sillä tarvetta digiopastukselle on. Hänen visiossaan digiopastus pyörii ja pysyy voimissaan tulevaisuudessakin. Sähköisten palveluiden lisääntyminen kasvattaa henkilökohtaisen tuen tarvetta, hän uskoo.

”Etätuki ei sovi kaikille”, hän muistuttaa.

ENTER-yhteistyön myötä Porvoon kaupungille on syntynyt pikku hiljaa digituen verkosto, jossa eri ikäisten tarpeet otetaan huomioon. Kansalaisopiston tarjoama ikäihmisten digiloikka on nivottu mukaan säännöllisten tietoiskujen avulla. Omenamäessä pidetyt tietoiskut saavuttivat hyvin osallistujia ja täydensivät ENTERin opastuksia. Korona-aika siirsi ne kuitenkin etäopetukseksi.

Sote-uudistuksen myötä Porvoo ja Sipoo kuuluvat jatkossa samaan hyvinvointialueeseen.

Toimiva digiopastus vaatii sitoutumista myös kunnilta, sanoo Porvoon kaupungin hyvinvointikoordinaattori Petra Bärlund-Hämäläinen.

Leena Kultanen
Enterin vertaisopastaja

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Muistelua: Ritva Wahlsten-Puska ja Timo Puska

ENTER ry:n 25-vuotishistoriikin osa 5

Ritva ja Timo Puska

Ritva muistelee

Työelämän päättyessä loppui myös työpaikan atk-tuki, joten hakeuduimme tietokonekursseille. Timo kävi Työväenopiston kurssilla, jota veti Juhani Enckell. Juhani kertoi Enterin toiminnasta ja sitä myöten liityimme Enteriin. Olemme olleet Enterissä jäseninä noin 20 vuotta. Muistan Enterin 5-vuotisjuhlat, joissa julkistettiin Maisa Krokforsin Enterille omistettu sävellys.

Enterin vuosikokouksessa keväällä 2003 Töölön kirjastossa Maisa ja minut valittiin hallitukseen: Maisa puheenjohtajaksi ja minä toimin sihteerinä. Olin vuoden hallituksen jäsenenä myös seuraavan puheenjohtajan, Sakari Eräsen kaudella.

Olimme Timon kanssa Kalliolassa Pekka Ronin vetämässä kolmivuotisessa projektissa, johon hän oli saanut apurahan Raha-automaattiyhdistykseltä ikäihmisten vertaistuutoroinnin koulutukseen. Mukana  olivat Marjatta Miettinen, Kaija Ekstam, Kaija Salminen, Leila Onnela, Pirkko Seppälä, Liisa Kosonen, Tauno Olaskari, Mirja Kostiainen ja Rauno Kervinen. Koulutus ja opastukset pidettiin sekä Kalliolassa että Sandelsissa.  

Pekka Roni sanoi projektin päättyessä tämän olleen hänen elämänsä opettavaisin vaihe ja joustavuutensa lisääntyneen, koska olimme olleet niin aktiivisia ja kyselleet paljon asioita. Opetusta oli alkukoulutuksen jälkeen kerran kuukaudessa.  Jokaisen kerran alkuun oli varattu kymmenen minuuttia kysymyksille ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä. Pekka Roni piti tietoiskuja ja testasi kotitehtävien avulla, mitä olimme oppineet.

Enterillä oli pieni toimistohuone VaTin tiloissa Itäkeskuksessa. Saimme käyttää keittiötä, pitää hallituksen kokouksia neuvotteluhuoneessa ja säilyttää arkistoa siellä. Kun toimistohuoneen käyttö loppui, Enterin arkisto siirrettiin Ilkka Mäkimattilan kellariin, kunnes Enter sai tilat Kaisaniemenkadulta.

Ikinörtti ilmestyi tuolloin paperiversiona ja se painettiin Yliopistopainossa. Hoidimme  Marjatta Miettisen kanssa postituksen: osoitetarrojen liimaus, frankkeeraus ja kuljetus postiin. Myöhemmin Ikinörtti meni nettiin, jolloin jäsenille oli tarjolla sekä paperiversio että nettiversio – kunnes paperiversio lopetettiin.

Vuonna 2004 Tampereella järjestettiin Hyvä ikä -messut, joita Enterin puolesta olin järjestämässä Ilkka Mäkimattilan kanssa. Messuilla toimimme yhteistyössä Tampereen Mukanetin kanssa. Mukana oli sekä tietokoneopastajia että kännykkäluotseja.

kuva Hyvä Ikä -messuilta
Enterin tutorit esittelivät Hyvä Ikä -messuilla 2004
tietotekniikan mahdollisuuksia.

Alussa Enterin opastustoiminta oli kovin toisenlaista kuin nykyisin. Hiiri oli hukassa, harjoiteltiin ohjelmien lataamista ja poistamista sekä tietoturvaohjelmien lataamista. Ei ollut älypuhelimia, eikä kokoonnuttu Zoomin välityksellä. Tietokonemaailma on muuttunut hirveästi näiden vuosien aikana, jolloin olemme olleet Enterissä.

Ritva ja Timo:

2000-luvun puolivälissä enteriläiset alkoivat opastaa kirjastoissa. Timo otti yhteyttä tuntemaansa Helsingin kirjastotoimenjohtaja Maija Berndtsoniin, joka pani toimeksi ja järjesti enteriläisille mahdollisuuden  tulla opastamaan kirjastoihin. Aloitimme opastuksen Lasipalatsissa noin vuonna 2006. Lasipalatsi oli Enterille keskeinen paikka silloin, kun meillä ei ollut varsinaista toimistoa. Siellä vietettiin myös pikkujouluja ja pidettiin hallituksen kokouksia.

Vuosikokouksia pidettiin Kalliolan auditoriossa. Opastus alkoi Kalliolan toisen kerroksen tietokoneluokassa ja on jatkunut tähän päivään asti, nykyään katutason Naapuruustilassa. Alkuun oltiin kalliolaisia opastajia, nyt enteriläisiä.

Timo on valittu Enterin vuosikokousten puheenjohtajaksi 2000-luvun alusta tähän päivään asti.

Timo kokouksen pj
Timo johtaa puhetta syyskokouksessa 2013

Vuonna 2004 olimme mukana  TV1:n opetusohjelmien sarjassa, jossa esitettiin ikäihmisiä käytännön tilanteissa tietokoneiden ja kännyköiden kanssa. Sarjaa kuvattiin Senioritalo Sandelsissa. Kuningaskuluttaja-ohjelmassa vuonna 2006 esittelimme kolmen tietoturvaohjelman asentamista ja testasimme niiden käytettävyyttä. Toimittaja Lauri Miettinen tuli kotiimme kuvaamaan.

Ritva ja Timo Kuningaskuluttajassa
Ritva ja Timo Kuningaskuluttajassa 2006
Kuvakaappaus Ylen sivulta

Mitä Enter on merkinnyt meille?

Enter on merkinnyt meille sosiaalisia suhteita ja tunnetta, että tehdään tärkeää työtä.
Yhteiset koulutukset, retket ja tapaamiset tuovat elämään sisältöä. Enterissä olemme harrastaneet myös kulttuuria kuten teatterissa ja musikaaleissa käyntejä sekä kiinnostaviin kohteisiin tutustumista mm.  Tampereella, Lahdessa, Tallinnassa ja Tartossa.

Tällä hetkellä meillä on Kalliolassa tiivis opastajaryhmä. Kun sama porukka on toiminut siellä pitkään, olemme tavanneet vapaa-ajallakin ja jakaneet kuulumisia yhteisessä WhatsApp-ryhmässä. Mukana ovat meidän lisäksemme Matti Pihkala, Kirsti Malm, Riitta Järvinen ja Kari Ruija. Tiistaisin käymme Kalliolassa, ja joka toinen torstai Sandelsissa Matti Pihkalan ja Heikki Rautavan kanssa. Lisäksi osallistumme Kampissa Lea Grönlundin vetämään "älypiiriin", jotta pysyisimme ajantasalla uusista tietotekniikka-alan asioista.

Ritvaa ja Timoa haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Enter 25 -logo
Tämä teksti on osa ENTER ry:n 25-vuotishistoriikkiä, joka koostuu Ikinörtti-blogissa juhlavuoden aikana julkaistavista jutuista 

Sarjan aloitusosa  Juhlavuosi 2022 — Enter 25 vuotta senioreiden tukena tietotekniikassa
Osa 2 Ikäihmisten ATK-yhdistys ENTER ry:n synty — Muistoja 25 vuoden takaa
Osa 3 Kännykkäluotsit mukaan Enterin toimintaan
Osa 4 Vuosi 2012: Enter tuli murrosikään ja haki suuntaansa

tiistai 22. helmikuuta 2022

Vuosi 2012: Enter tuli murrosikään ja haki suuntaansa

ENTER ry:n 25-vuotishistoriikin osa 4

Matkan varrelta kuvituskuva

Vuonna 1997 perustettu “Ikäihmisten ATK-yhdistys ENTER ry” ja sen tietotekniikasta kiinnostuneet edelläkävijät olivat aloittaneet toimintansa niukoin resurssein. Toiminta oli ensimmäisen 15 vuoden aikana pikkuhiljaa laajentunut, mutta jäsenmäärä pysyi sitkeästi parin sadan paikkeilla.  Kun rahoitus oli lähes pelkästään jäsenmaksujen varassa, olivat yhdistyksen vuosittaiset käyttövarat 3000 – 5000 euron luokkaa. Raha kului suurelta osin toimistohuoneen vuokraan ja muihin juokseviin menoihin.

Isompiin saappaisiin

Muutos tapahtui vuonna 2012.  Enter oli anonut useana vuonna avustusta silloiselta Raha-automaattiyhdistykseltä RAY:ltä, mutta tuloksetta. Vuoden 2011 lopulla tapahtuneessa jaossa yhdistykselle kuitenkin myönnettiin
50 000 euron määräraha. Päätökseen sisältyi lisäksi mahdollisuus saada määrärahaa kolmen vuoden ajan eli vuoteen 2014 asti, kunhan vuosittaiset perustelut ja näyttö siihen oikeuttaisivat.

Anomus oli tehty edellisvuosien tapaan ilman suurempia odotuksia.  RAY:n myönteinen tukipäätös tuli silloiselle hallitukselle lähes yllätyksenä.  Asiaa ei oltu osattu valmistella vuoden 2012 toiminnan suunnittelussa, ja hallitus oli näin uuden edessä.

Mihin suuntaan

Enterin hallituksessa oli toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, mihin sen toimintaa tulisi suunnata. Pitäisikö yhdistyksen ensisijaisesti olla mukana julkisissa ja muissa vastaavissa  hankkeissa vaikuttamassa tietoyhteiskuntaohjelmien sisältöön ja painotuksiin ikäihmisten edustajana?  Hallituksen puheenjohtajasta olisi sen mukaan tullut yhdistyksen palkattu toimihenkilö ja hänen panoksensa toiminnan johtamisessa olisi korostunut. Opastus- sekä tietoiskutoimintaa olisi pyöritetty puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

Osa hallituksesta taas näki, että yhdistyksen tulisi keskittyä senioreiden tietoteknisten taitojen kehittämiseen opastus- ja tietoiskutoimilla. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tehtävät jätettäisiin pääsääntöisesti muille yhdistyksille, joilla oli julkishallinnollisia kytköksiä.

Tammikuussa  2012 hallitus keskusteli asiasta vilkkaasti ja päätyi lopulta kutsumaan koolle ylimääräisen jäsenkokouksen.  Äänestysten jälkeen yhdistykselle valittiin uusi hallitus, jonka jäseniksi tulivat henkilöt, jotka näkivät opastus- ja tietoiskupainotuksen oikeaksi yhdistyksen toiminnan kehittämistavaksi.

Raimo Anttila
Hallitusta  johtamaan valittiin Raimo Anttila

Millä keinoin

Miten Enterin perustoimintaa eli tietokoneiden ja kännyköiden käytön opastustoimintaa pitäisi kehittää?  Tätä varten toteutettiin vuoden 2012 aikana Opasta-suunnitteluprojekti, jonka vetäjäksi palkattiin määräaikainen koordinaattori.

Projektin aikana järjestetyissä työpajoissa kartoitettiin tarpeita ja keinoja

  • uusien opastajien hankinnasta ja perehdytyksestä
  • opastajien osaamisen ajan tasalla pitämisestä ja kehittämisestä
  • senioreille suunnattavan koulutuksen tarpeesta ja sisällöstä
  • opastuksen ja koulutuksen kohteista ja muodoista tulevaisuudessa
  • hyvistä motivointi- ja palkitsemiskeinoista vapaaehtoistyössä
kollaasi oppimiskahvilakuvista
Lopputuloksena syntyi näkemys yhdistyksen toiminnan kohteista ja ohjaamisesta.

Projekti valmistui vuoden 2012 loppupuolella. Tehtiin päätös hakea yhdistykselle toiminnan koordinaattoria. Lukuisten hakemusten läpikäynnin pohjalta valittiin puolen tusinaa hakijaa haastattelukierrokselle. Lopputuloksena oli päätös palkata Juulia Andersson, joka aloitti työt maaliskuussa 2013.

Juhlaa työn lomassa

Näiden käänteiden ja kehitystyön aikana oli aihetta myös juhlaan, olihan ENTER ry:n perustamisesta kulunut 15 vuotta! Ravintola Kaisaniemessä maaliskuussa 2013 järjestetyllä juhlalounaalla oli mahdollisuus tavata jäseniä ja kiittää edelläkävijöitä ja yhteistyökumppaneita vuosien aikana tehdystä arvokkaasta työstä. Juhlatunnelmia voi fiilistellä Ikinörtti-blogin jutussa Juhlien jälkeen.

Oikea strategia?

Palkatun työntekijän rinnalla on alusta alkaen toiminut hallitus sekä vapaaehtoisista koostuvat toimintaryhmät Koulutus, Opastus, Viestintä ja Jäsentoiminta. Näiden saumaton yhteistyö oli ja on edelleen hyvä perusta yhdistyksen toiminnan laajenemiselle. Niillä on myös iso merkitys yhteisöllisyyden luomisessa. Jäsenet voivat aktiivisesti ja monipuolisesti toimia Enterissä opastajina, tietoiskujen pitäjinä sekä tilaisuuksiin osallistujina.

Jälkikäteen on helppoa todeta, että valittu opastukseen painottuva toimintalinja oli oikea. STEA-avustuksien tukemana Enter on voinut palkata henkilöstöä opastustoiminnan organisointiin. Jäsenmäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut yli tuhanteen.  Käytännön opastustyön ohella Enteristä on myös kasvanut yhteiskunnallinen toimija, jonka panosta arvostetaan monissa 2020-luvun digihankkeissa.   

Kirjoittajat:
Raimo Anttila, hallituksen puheenjohtaja 2012-2015
Kati Roiha, hallituksen varapj 2012-2013
Juulia Andersson, toiminnanjohtaja

Enter25-logo
Tämä teksti on osa ENTER ry:n 25-vuotishistoriikkiä, joka koostuu Ikinörtti-blogissa juhlavuoden aikana julkaistavista jutuista 

Sarjan aloitusosa  Juhlavuosi 2022 — Enter 25 vuotta senioreiden tukena tietotekniikassa
Osa 2 Ikäihmisten ATK-yhdistys ENTER ry:n synty — Muistoja 25 vuoden takaa
Osa 3 Kännykkäluotsit mukaan Enterin toimintaan

tiistai 15. helmikuuta 2022

Viestintäkoordinaattori Jenni aloitti Enterin tiimissä

Onpa toimiva ja positiivinen yhdistys, on ensivaikutelmani Enter ry:stä.

Jos kaikki tapaamasi ihmiset sanovat: onnea, pääsit mukaan hienoon yhteisöön, väitteessä täytyy olla perää. Ja kyllä, kaikki Enterissä vaikuttavat mukavilta ja yhteistyökykyisiltä! Toki on selvää, että yhdistyksen työ ikäihmisten digiapuna on tarpeellista ja merkityksellistä, mutta arvon nostaa kattoon se, että kantava voima ovat aktiiviset vapaaehtoiset. Kiitos teille!

Takana on vasta muutama viikko viestintäkoordinaattorina, mutta olen jo tavannut monia enteriläisiä. Pääosin kohtaamiset ovat tapahtuneet etäkokouksissa, mutta myös kasvotusten: olen ollut mukana koulutusryhmässä ja uusien opastajien koulutuksessa. Aulikin kanssa olen puuhaillut Ikinörtin taustalla. Kerran olemme kokoontuneet kasvotusten toimistolla koko nelihenkisen henkilökuntamme voimin, jolloin tapasin vilaukselta myös jäsentoimintaryhmän.

Olen kotoisin Helsingistä. Kotiani lähinnä oleva Enterin(kin) opastuspiste on Maunulan Saunabaarin Mediapaja. Aikaisemmin olen työskennellyt mm. liikunta- sekä ympäristöalalla ja paljon viestinnän tehtävissä. Ikäihmisten parissa olen työskennellyt mm. Helsingin Invalidien Yhdistyksessä, josta minua tapaa keikoilta edelleenkin: keväällä vedän Retkikerhon retkiä. Yhdistyksen tiloissa Voudintiellä toimii muuten myös Enterin kumppani, HIY:n oma Digipiste.

Teen Enterissä 50 % työaikaa. Nakutan tällä hetkellä tietokonetta myös Digimuseon sosiaalisen median takana. Digimuseo on palvelu, jolla on verkossa saman katon alla useiden museoiden virtuaalisia näyttelyitä.
(Digimuseo pyrkii edistämään saavutettavuutta myös siinä, että maantieteellisesti tai fyysisesti kaukaisiksi jäävät näyttelyt yltävät kotisohville. Ainakin vielä tällä hetkellä kaikista näyttelyistä on maksuttomat versiot, ja näyttelyt esitetään pääsääntöisesti kolmella kielellä. Digimuseo on yksi esimerkki siitä, miten digitaalisuus voi tuoda kulttuuria lähemmäs. digimuseo.fi)


Digitaidoiltani olen varmaan keskiverto. Vastaantulevia teknisiä temppuja alan rohkeasti käyttämään, mutta en ole suinkaan hullaantunut kaikesta uudesta enkä kulje digiaallon harjalla. Onkin ihanaa tietää, että Enteristä saan apua, jos työtehtävät menevät tekniikan takia hikoiluksi.

Toivottavasti kevään myötä maa ja maailma pääsee avautumaan pandemiasta paremmalle puolelle ja pääsemme näkemään ”kentällä”!

Terveisin viestintäkoordinaattori Jenni

maanantai 7. helmikuuta 2022

Enteriläinen esillä: Marit Henriksson


Olen koulutukseltani valtiotieteen maisteri ja työskennellyt mm. sosiaalityössä ja kunnallishallinnossa. Pisimpään toimin Lääkäriliitossa tiedottajana ja Lääkärilehden toimittajana.

Enteristä kuulin muutamalta tutulta. En varsinaisesti kokenut tarvitsevani digitukea, mutta ikäihmisten tukeminen tietotekniikassa tuntui niin hyvältä asialta, että liityin mukaan jo ihan kannatuksen vuoksi. Olen seurannut Enterin tietoiskuja, lukenut nettisivuilta yhtä ja toista ja osallistunut retkille. Enterin toiminta on monipuolistunut, sopeutunut korona-aikaan; monet tapahtumat ovat siirtyneet verkkoon, myös yhteisöllisyys.

Otin jonkin verran kuvia jo tiedottajana ja toimittajana, mutta varsinainen kuvausharrastukseni alkoi vasta eläkepäivillä. Aulikki Uusitalo-Kasvio näki ottamiani kuvia Facebookissa ja pyysi, että antaisin niitä Enterin viestinnän käyttöön.

Jäätyäni eläkkeelle hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani, ja sen jälkeen valokuvauksesta on tullut yhä tärkeämpi osa elämääni. Se tarjoaa mielekästä sisältöä, liikuntaa, luovuutta ja uutta opittavaa jokaisen päivään. Myös ystäväpiirini ja some-tuttujen joukko on laajentunut harrastukseni ansiosta.

Kameran kanssa on hyvä syy lähteä ulos säällä kuin säällä. Sateessa ja tuiskussa syntyvät usein ne jännittävimmät kuvat. Kuvia käsitellessä saattaa kulua tuntikausia, kun päästän luovuuteni valloilleen. Säätelen värejä ja valoja mieleni mukaan ja välillä leikin yhdistelemällä elementtejä kuvasta toiseen.

Käsittelen kuviani isolla näytöllä linux-tietokoneella. Käytän avoimen lähdekoodin ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia (Darktable ja Gimp). Varsinkin Darktablea kehitetään jatkuvasti, joten uusien ominaisuuksien opettelu tarjoaa hyödyllistä aivojumppaa.

Kun en omista autoa enkä mökkiä, olen päätynyt kuvaamaan enimmäkseen Helsinkiä. En koe sitä niinkään rajoituksena vaan missiona, sillä rakastan kotikaupunkiani. Olen aina asunut täällä ja täällä ovat myös juureni. Äiti, mummu ja isomummu ovat asuneet Kalliossa, isä Vallilassa ja isoisä oli syntynyt Tervasaaressa. Itse asun Siltasaaressa, ihanassa luonnonläheisessä paikassa keskellä kaupunkia, johon muutin 25 vuotta sitten. Nykyisin toimin Siltasaariseuran Facebook-sivujen ylläpitäjänä.

Helsingistä löytyy kaikkea: ihastuttavia jugend-taloja ja kiehtovaa uutta arkkitehtuuria, meren ja joen rantoja, puroja ja puistoja, metsiä ja maalaismaisemiakin. Vietin lapsuuteni Pohjois-Haagassa, ja opin jo silloin löytämään luonnon aarteet läheltä. Pyöräilin ahkerasti Keskuspuistossa ja niin teen edelleenkin. Sieltä olen useimmat luontokuvani ottanut.

Helsinki on parhaimmillaan iltahämärässä, kun valot syttyvät ikkunoihin ja katulamppuihin. Silloin kamerani kaipaa ulos. Ei haittaa, vaikka olen ikuistanut samat näkymät jo moneen kertaan aiemmin.  Ne ovat kuin ystäviä, joita käyn moikkaamassa, ja kuvien tunnelma vaihtelee sään ja valon mukaan.  Sade ja sumu luovat lumoa maisemaan. Pimeyskään ei pelota vaan saa mielikuvituksen liikkeelle.

Olen kiinnostunut historiasta ja tykkään tutkiskella vanhoja valokuvia Helsingistä. Niitä löytyykin mainiosti kaupunginmuseon digitoiduista kokoelmista (helsinkikuvia.fi). 1900-luvun alkuvuosien Helsinkiä ikuistanut Signe Brander on idolini. Olen kulkenut hänen jalanjäljissään ja kuvannut samoja maisemia. Nämä rinnakkaiskuvat ovat olleet esillä mm. Musiikkitalon näyttelyssä. Myös kotiini olen teettänyt tauluja Siltasaaresta runsaat 100 vuotta sitten ja nykyisin.

Kuulun kahteen kameraseuraan ja osallistun sekä kotimaisiin että kansainvälisiin kilpailuihin ja näyttelyihin. Se kannustaa kehittämään taitoja, mutta on myös tuonut uuden ystäväpiirin, joka jakaa saman intohimon. Korona-aikaan heitä ei ole voinut tavata livenä vaan nettikokouksissa, mutta toisaalta nyt verkon välityksellä on saatu esiintyjiksi ja kilpailujen tuomareiksi arvostettuja valokuvaajia ulkomailtakin.

Sosiaalista vuorovaikutusta koen myös jakaessani kuvia Helsinki-aiheisilla Facebook-sivuilla. Erityisen koskettavia viestejä tulee ihmisiltä, jotka ovat joutuneet muuttamaan pois täältä tai jotka liikuntarajoitteiden takia eivät enää pysty kulkemaan rakkailla kaduillaan.

Kotimaisemien kuvaaminen on helpottanut sopeutumista koronarajoituksiin. En kaipaa ulkomaille, kun läheltäkin löytyy niin paljon kaunista ja kiinnostavaa. Olen aiemmin ottanut paljon kuvia matkoilta, mutta missään en ole saanut samaa tunnekosketusta kohteisiin kuin kotikaupungissani. Eksotiikan kaipuun sijasta tuntuu nyt mielekkäältä pyrkiä epidemioiden leviämistä ehkäisevään ja ekologiseen elämäntapaan.

Marit Henrikssonia haastatteli Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen

Kuvia katsottavana  Maritin Instagram-tilillä

torstai 27. tammikuuta 2022

Huijasin huijaria. Olenko siis itsekin huijari?

Minulle soitti englantia puhuva naishenkilö ("N1") suomalaiselta näyttävästä puhelinnumerosta 0521089780. Fonecta Caller'in mielestä se oli "salainen numero". Hän sanoi nimensä ja sanoi soittavansa Windowsin teknisestä tuesta. Hän kertoi, että minun koneelleni on päässyt joku hakkeri ja että hän pystyisi auttamaan asiassa. Ajattelin ensin, että ohoh, ei kai, mutta halusin kuitenkin kuunnella mitä hänellä oli kerrottavanaan. Hän pyysi minua ottamaan esille kynän ja paperia, ja kun minulla oli ne esillä, hän pyysi minua kirjoittamaan numerosarjan 00C04FD7D062. Kun olin kirjoittanut numero- ja kirjainyhdistelmän paperille, hän pyysi minua vielä lukemaan sen, että se oli varmasti oikein. Hänen mukaansa se oli tietokoneeni ID-numero, ja se on tallentunut heidän palvelimelleen, ja näytti siltä, että koneelleni oli päässyt joku hakkeri.

Tässä vaiheessa N1 sanoi, että hän siirtää puhelun kollegalleen, joka on "teknisestä tuesta", ja kohta langan päässä olikin toinen nainen (N2), joka myös esittäytyi ja sanoi olevansa tekninen tukihenkilö. Taisin sanoa, että OK, hyvä.

Seuraavaksi "tukihenkilö" pyysi minua menemään tietokoneeni ääreen ja kysyi, että mikä näppäin on näppäimistön vasemmassa alakulmassa? Vastasin, että siellä on nappi jossa on kirjaimet ctrl (eli Control-näppäin). Seuraavaksi hän kysyi: mikä nappula on sen vieressä oikealla, johon vastasin, että siinä on semmoinen "Windows"-nappi. Sitten hän pyysi minua painamaan Windows-nappia ja r-kirjainta samanaikaisesti.  Avautuvaan kirjoitusruutuun hän pyysi kirjoittamaan "cmd" (luetellen kirjaimet yksi kerrallaan c - like celcius, m - like microsoft, d - like delta) ja painamaan enteriä.

havainnollistava kuva

Tiesin ennestään, että siitä avautuu ns. komentokehote (command prompt), jossa voi suorittaa erinäisiä komentoja. Tehtyäni työtä käskettyä hän kysyi, että mitäpä nyt näkyy ruudussa? Sanoin, että "musta ikkuna."

kuva koodista

Seuraavaksi hän pyysi minua kirjoittamaan siihen mustaan ikkunaan kirjaimet "assoc" (hän luetteli kirjaimet kerrallaan tyyliin A like America, S like System, S like System, O like Ocean, and C like Celcius) ja pyysi lopuksi painamaa enteriä. Koska en tiennyt vielä tuossa vaiheessa, mitä se komento tarkoittaa tai mitä sen komennon suorittamisesta seuraa, ja siinä vaiheessa jo arvasin, että kyseessä on huijaus - tai ainakin epäilin vahvasti - niin kirjoitin komentoriville "assos" ja painoin enteriä.

kuva koodista

Hän kysyi, että mitä näkyy ruudussa? Luin ruudusta: "is not recognized as an internal or external command, operable program or batch file." (Käyttöjärjestelmä ei siis tunnistanut antamaani komentoa, koska se oli väärin).

Hän pyysi kirjoittamaan huolellisesti uudestaan "assoc" ja painamaan enteriä. Kirjoitin komennon taas tahallani väärin, ja lopputulos oli sama kuin edellä. Hän kysyi, että kirjoitinko kirjaimet varmasti oikein, johon vastasin, että kyllä kirjoitin.

Seuraavaksi hän sanoi että okei sulje se ikkuna ja kysyi, että mitä selaimia minulla on asennettuna tietokoneella? Kerroin, että koneellani on mm. Firefox, Chrome ja Edge. Hän pyysi avaamaan Chrome-selaimen ja kirjoittamaan sinne ylös osoiteriville (johon voi myös kirjoittaa jotain mitä haluaa hakea internetistä) kirjaimet A like America, N like Norway, Y like Yesterday, D like David, E like Evening, S like Sweden, and K like Kilo, ja painamaan enteriä

"anydesk" oli se sana jota hän halusi minun kirjoittavan selaimen osoiteriville, mutta koska arvasin, että siellä on nyt jotain vilunkiyritystä takana, niin kirjoitin hakukenttään muut kirjaimet oikein, paitsi viimeiseksi kirjoitin "c"-kirjaimen (anydesc).


Kun sitten painoin enteriä, niin olin kyllä vähän yllättynyt, että se meni Anydesk-firman nettisivulle, vaikka se hakutermi oli yhdellä kirjaimella väärin.
havainnollistava kuva

Seuraavaksi "avustajani" kysyi, että mitäpäs näkyy ruudussa? Luin nettisivulta tekstin: Connect to a computer remotely, be it from the other end of the office or halfway around the world. AnyDesk ensures secure and reliable remote desktop connections for IT professionals and on-the-go individuals alike. Tulos oli ilmeisesti jotain, mitä hän ei odottanut, joten hän pyysi minua sulkemaan selaimen, avaamaan sen uudestaan ja kirjoittamaan taas osoiteriville "anydesk" (luetteli kirjaimet yksi kerrallaan) ja painamaan enteriä. Kirjoitin osoiteriville uudelleen "anydesc" ja painoin enteriä. Sama sivu avautui, ja kun nainen kysyi, mitä näkyy ruudussa, luin taas tuon saman tekstin. Hän oli selvästi hämillään ja kysyi, näkyykö sivulla "Download"-nappia.
Sanoin ettei näy, vaikka itse asiassa siinä kyllä näkyi.

Minulla alkoi aika loppua ja sanoin, että kohta alkaa nettikokous (joka muuten oli Enterin tietoisku) ja mun pitää lopettaa, ja että voin sitten soittaa teille päin takaisin kun nettikokous päättyy, ja kysyin hänen puhelinnumeroaan. Hän sanoi, etten voi soittaa takaisin. Sanoin, että sepä kummallista, ja kysyin, että mikä sinun nimesi on (oli kyllä jo kertonut sen aiemmin), mikä on firman nimi, ja puhelinnumero - tai mikä on firman nettiosoite, josta yhteystietoja voisi katsoa.

Tässä vaiheessa N2 "yhdisti" puhelun takaisin N1:lle eli antoi puhelimen alkuperäiselle soittajalle. Hän oli hieman kiihdyksissä ja kysyi, että mikä on ongelma? Kerroin hänellekin, että mun pitää lopettaa kohta alkavan nettikokouksen vuoksi, mutta voin soittaa kyllä takaisin kokouksen päätyttyä. N1 sanoi, etten voi soittaa takaisin, koska nämä tiedot ovat luottamuksellisia (!) ja että puhelu on "VOIP"-puhelu. Ihmettelin sitä hänelle kovasti sanoen: Miten niin luottamuksellisia? Jos te olette kerran Microsoftin Windows-osasto ja haluatte auttaa minua, niin mikä teidän nettisivun osoite on? Voin katsoa netistä sitä sivua ja teidän puhelinnumeroanne, ja voin soittaa takaisin sitten kun vapaudun. Ja toisekseen, numeronnehan näkyy puhelimen näytössä; eikö se ole teidän numeronne? Tämän jälkeen puhelu katkaistiin, eli luuri lyötiin korvaan.

*************************************************************

Tutkin myöhemmin tuota "assoc" -komentoa. Sillä voi siis tutkia koneella olevien ohjelmien käyttämien tiedostojen päätteet. Esim. perusmuotoinen Word-dokumentin pääte on .doc joka löytyy listaa selaamalla.

havainnollistava kuva
.................
....................
...................
havainnollistava kuva
Listan lopussa on rivi .ZFSendToTarget=CLSID\{888DCA60-FC0A-11CF-8F0F-00C04FD7D062} ja rivin lopussa on tuo maaginen numerosarja 00C04FD7D062. Kaikissa Windows-koneissa numerosarja on sama, jos komentokehotteessa antaa tuon "assoc"-komennon. Se ei siis ole konekohtainen ID-numero, kuten N1 väitti, vaan se liittyy tilanteeseen, jossa tiedostonhallinnasta haluaa määrittää, mihin pakattu tiedosto puretaan. Tätähän ei kyllä tartte kenenkään käyttäjän tietää, mutta koska se on hämmentävä numerosarja, ja varsinkin kun sen "löytää" omalta koneeltaan jonkun ulkopuolisen "asiantuntijan" neuvomana, on ansaan helppo langeta.

havainnollistava kuva
Näissä asioissa kannattaa olla tarkkana, eikä varsinkaan pidä asentaa koneelleen mitään ylimääräistä ohjelmaa täysin ulkopuolisen ja tuntemattoman "asiantuntijan" pyynnöstä.

Heidän tavoitteensa siis oli, että olisin asentanut koneelleni etähallintaohjelman - tässä tapauksessa AnyDesk - ja sen jälkeen heillä olisi ollut täysi hallinta koneeseeni.  Jatkoa en uskalla edes ajatella 😬

Kannatta kuitenkin muistaa, että etähallintaohjelmia (kuten AnyDesk, TeamViewer jne.) voidaan käyttää myös ihan oikeisiin & rehellisiin avustus- ja opastustilanteisiin, kunhan linjan toisessa päässä on luotettava henkilö, jonka tarkoitusperät voi jostain tarkistaa - kuten Enterin etäopastustilanteissa voi tehdä.

*************************************************************

Eli olenko siis itsekin huijari, kun huijasin huijaria? 🤓

Jukka Huhtanen
Enterin vertaisopastaja