Uutta yhteistyön kehittämistä Digituki 2019 –verkostotapaamisessa

Tampereella järjestettiin 5.9.2019 Digituki 2019 –tapaaminen, johon osallistui väkeä laajasti monista organisaatioista. Edustettuina olivat julkisen hallinnon toimijat monilta tasoilta, useat järjestöt, tutkijat ja erilaiset vapaaehtoisfoorumit.  Monet mukana olevat toimijat ovat aloittaneet jo pari vuosikymmentä sitten ja suuri osa vasta viime aikoina. Nyt vihdoinkin on syntymässä laaja vuoropuhelun sekä kokemusten ja tiedonvaihdon sateenvarjo.

 

kuvat SeniorSurf

Tapahtuman puheenvuorojen sisältö toi esille, että valtakunnan laajuisessa digituen järjestämisessä on mukana todella monia hyvin erilaisia toimijoita, joiden kohderyhmätkin ovat erilaisia. Enterin ja kumppanijärjestöjen kohderyhmä on ikäihmiset. Siten seniorit on totuttu näkemään tärkeimpinä, mutta tuen tarve on paljon laajempi. Kohderyhmiin kuluu ihmisiä kaikista ikäluokista. Yhteinen piirre on syrjäytymisen uhka, esimerkiksi asenteiden, pelkojen, osaamisen sekä motoristen tai kognitiivisten kykyjen takia. Tarvittavan oman henkilökohtaisen laitteen hankintakaan ei ole mikään itsestäänselvyys.

Valtionhallinto on päättänyt sälyttää valtakunnan laajuisen tukitoiminnan koordinaation Väestörekisterikeskukselle, tulevalle Digi- ja väestötietovirastolle. Toiminta on nyt vuoden parin aikana vasta alkanut, mutta toiveet ovat korkealla ja alustavia tuloksiakin on syntynyt erilaisissa hankkeissa ja alueellisissa kokeiluissa. Koko julkishallinto on aikaisempaa selkeämmin ja konkreettisemmin sitoutunut digituen kehittämiseen ja monien hankkeiden edistämiseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kolmas sektori on edelleen merkittävä ruohonjuuritason toimija - kirjastojen ohella. Teeman ympärille on kehittynyt monenlaista järjestötoimintaa ja vapaaehtoisuuteen perustuvia foorumeita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että julkishallinto luottaa ja joutuu laajasti turvautumaankin vapaaehtoistoimintaan. Panostus tähän, mikä merkitsee myös rahaa, on kustannustehokas tapa digituen järjestämisessä.

Aktiivisia ihmisiä toimii nykyään monella pienelläkin paikkakunnalla. Toivottavaa on, että näiden määrä lisääntyy, koska tuen tarjonta on alueellisesti hyvin erilaista. Suurissa kaupungeissa on helpompaa organisoitua ja saada käyttöön tarvittavia resursseja, esimerkiksi tiloja ja laitteita. Kakku on vuoren kokoinen ja olemme vasta alkutaipaleella. Painopisteiden ja ongelmien tunnistaminen tarvitsee yhteistoimintaa ja tiedonvaihtoa, missä kaiken kokoisten toimijoiden tieto on tärkeää..

Digitukitapahtuman erityinen merkitys - myös jatkossa - on koota toimijat samaan verkostoon vaihtamaan kokemuksia ja tietoa hyvistä menettelytavoista eri toiminta-alueilla. Tiedonvaihto siitä, miten saadaan aikaan tuloksia, säästää aikaa ja vaivaa. Aivan liian usein pyörä keksitään yhä uudelleen ja uudelleen vain sen takia, että ei ole tietoa naapurin tekemisistä. Ja toisaalta hyvä oma oppiminen edellyttää tekemistä itse, joskus alusta alkaen. Yhteistyössäkin joutuu etsimään omaan toimintaan näiden näkökulmien tasapainoa tuloksien saavuttamiseksi.

Julkishallinto puhuu mielellään koordinaatiosta, mutta vapaaehtoisten foorumien yhteistyössä se ei ehkä ole tarpeellisin asia. Koordinaatio vivahtaa liian paljon toiminnan johtamiselta, mikä on näinkin kirjavassa ja riippumattomassa joukossa vaikeaa, toisinaan jopa haitallista. Ruohonjuuritason toiminta ponnistaa usein vapaaehtoisten aktiivisuudesta ja saa käyttövoiman paikallisesta innostuksesta ja monista henkilökohtaisista motiiveista. 

Tietysti iso joukko tekee myös palkkatyötä, mutta merkittävä heterogeenisuus näyttäisi koskevan myös näitä organisaatioita. Motiivit ja kaikki tavoitteet eivät ole samankaltaisia, sen sijaan hyvät menetelmät voisivat olla. Kokemusten ja tiedon vaihto auttaa kaikkien toimintaa.

Tämä intensiivinen puheenvuorojen iltapäivä Tampereella oli yksi parhaita koosteita, missä olen pitkään aikaan ollut. Tapahtuman onnistuneista järjestelyistä vastasivat VRK, SeniorSurf sekä Helsingin ja Tampereen kaupungit, mistä heille kaikille kuuluu suuret kiitokset. Ensi vuoden tapahtuman järjestämiseen kohdistuu tämän perusteella kiinnostuneita odotuksia.

Kaikki työ on nyt arvokasta. Digi 2019 -tapahtumassa erityistä oli, että sitoutuminen yhteiseen tehtävään tuntui koko tilaisuuden ilmapiirissä riippumatta osallistujien taustasta. Yhteisesti ymmärretty ja jaettu tavoite on parasta koordinaatiota.

Ilkka Liedes

"Tämä digituen järjestäjien valtakunnallinen tapaaminen oli järjestyksessä toinen tilaisuus. Ensimmäinen järjestettiin syksyllä 2018 Helsingin kaupungin, Väestörekisterikeskuksen, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminnan ja ENTER ry:n järjestäjämänä."

Kaikki tilaisuuden puheenvuorot löytyvät videotallenteina Kirjastokaista -kanavalta

Enteriläinen esillä – Salme Hanski

Synnyin lokakuussa 1950 Keski-Suomessa Multialla pieneen maalaistaloon. En usko horoskooppeihin, mutta luonteeltani olen kyllä perusvaaka; sopeudun helposti tilanteisiin ja etsin ympärilleni rauhaa ja sopusointua.

Kun Multialla ei ollut oppikoulua ja lapsia haluttiin kouluttaa, niin perheemme muutti 1950-luvun lopulla Lievestuoreelle, jossa kävin koulun ylioppilaaksi asti. Koulu oli minulle helppoa ja matematiikka lempiaine. Lukiovuosina sunnuntai-iltapäivien mieluisaa puuhaa oli ratkaista ylimääräisiä matematiikan tehtäviä.

Lukiossa päätin, että minusta tulee joko kemisti, rakennusalan diplomi-insinööri tai systeeminsuunnittelija. Insinöörin ura kariutui heti alkuunsa, kun tilasin kirjan, joka piti lukea pääsykokeeseen; totesin, että en ymmärrä siitä mitään. Kemiaa opiskelin yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa – ja sen kokemuksen jälkeen sekin haave joutui romukoppaan.

Yliopiston valinnassa päädyin Turkuun siksi, että se oli riittävän kaukana, en ollut siellä koskaan käynyt, se ei ollut pääkaupunki eikä niin kylmä kuin Oulu. Siis Turun yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan. Siellä opiskelin matematiikkaa, tilastotiedettä, taloustiedettä ja tähtitiedettä. Viimeksimainitun lopetin pian, kun meinasin nukahtaa tunnilla.

Muutaman vuoden jälkeen palasin Jyväskylään. Olin tutustunut siellä opiskelevaan mieheen, josta myöhemmin tuli ensimmäinen aviomieheni. Suoritin tietojenkäsittelyopista arvosanan ja viimeistelin Turun opinnot, Luonnontieteiden kandidaatin paperit olivat taskussa. 

Vuonna 1973 atk-ihmisten imu työmarkkinoille oli kova ja muutin Helsinkiin. Työpaikka oli Nokia Datan käyttöosastolla, jossa koodasin käytön seurantaan liittyviä ohjelmia Cobolilla. Kyseinen osasto toimi silloin Kaapelitehtaalla Salmisaaressa. Nokia koulutti työntekijöitään hyvin, kursseja sai käydä todella paljon.

Kahden vuoden kuluttua vaihdoin atk-suunnittelijaksi Henkivakuutusyhtiö Kalevaan. Henkivakuutusten parissa työskentelinkin sitten seuraavat 35 vuotta, jonka jälkeen jäin eläkkeelle. Voisi ajatella, että olipa tylsää olla samassa paikassa niin pitkään, mutta ei se kyllä ollut. Vakuutus- ja pankkimaailma oli ajoittain melkoisten myllerrysten keskellä: oli fuusioita, tiiviitä tai löyhiä yhteenliittymiä henkivakuutuksen, vahinkovakuutuksen ja pankkien kanssa. Aina järjestelmiä piti muuttaa ja rakentaa lisää ja it-osastoille riitti töitä. Lähes aina työni olivat mielenkiintoisia tai erittäin mielenkiintoisia. Eniten pidin projektipäällikön tehtävistä. Jossain vaiheessa 1990-luvulla pääsin myös kouluttamaan konttorien väkeä eri puolille Suomea, siitä pidin kovasti. Eri tehtävänimikkeitä noiden vuosien aikana minulla oli lähemmäs kymmenen. Systeeminsuunnittelijan nimikkeellä en työskennellyt koskaan, mutta järjestelmäsuunnittelijana monta vuotta – sehän on sama asia. Lukioaikainen unelma siis toteutui. 

Jäin eläkkeelle vuonna 2010. Mieheni kanssa olimme jo aiemmin rakennuttaneet mökin, jossa nyt vietimme entistä enemmän aikaa. Matkustelu oli mieluisa harrastus, joka lisääntyi entisestään. Kaiken kruunasi matka maailman ympäri.

Sitten elämä käänsi nurjan puolensa ja miehelläni todettiin vakava sairaus, josta ei voinut parantua. Jossain vaiheessa sitten aloin miettiä omaa selviytymisstrategiaani ja tulin siihen tulokseen, että minun olisi syytä löytää mielekäs harrastus.  

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, että haluaisin hankkia älykännykän. Sitten näin Hesarissa Minne mennä -palstalla pienen ilmoituksen: Kalliolan opistolla pidetään Älykännykkäluento. Menin sinne ja siellähän oli tietysti Lea Grönlund täpötäydessä salissa pitämässä esitystä. Monilla oli jo käsissään älykännykät ja tunsin itseni hieman jälkeenjääneeksi. Sieltä otin mukaani Enterin esitteen ja parin viikon päästä pitelin käsissäni upouutta Lumian kännykkää. Enterin nettisivuilla kävin monet kerrat, luin ja mietin – olisiko tässä minulle harrastus: tietotekniikasta esityksiä, retkiä, samanhenkistä porukkaa? Voisinko joskus olla jopa opastaja?  Liityin Enteriin vuoden 2015 alusta.

Seuraavana syksynä menin opastajakurssille ja sen jälkeen kävin muutamassa paikassa katselemassa, mitä siellä tehdään: Maunulan mediapajalla, Kampissa ja Syystien palvelukeskuksessa. Kotipesäni ovat tällä hetkellä Kamppi ja Syystien palvelukeskus. Jossain vaiheessa huomasin, että jäsentoimintaryhmään haetaan lisää porukkaa retkiä järjestämään. Ajattelin, että sehän voisi olla hauskaa. Niin sitten olin retkihommissa Vartiaisen Ritvan kaverina puoli vuotta ja sen jälkeen muiden kanssa. Tällä hetkellä toimin kyseisen ryhmän vetäjänä.

Mitä harrastan? Kevät, kesä ja syksykin menee mökkeillessä. Mökki on minulle tärkeä paikka. Maalla kasvaneena kaipaan luontoa lähelleni. Upeaa, kun huhtikuussa aamuyöllä kuulee joutsenten huutavan järvellä – ne ovat taas täällä. Työtähän siellä on paljon, tontti on isohko ja pihaa suunnitellessani “'pääsi mopo karkaamaan käsistä” ja nyt siellä on n. 150 kasvia, jotka vaativat jonkinlaista huomiota. Mikään mökkityö ei ole minulle vierasta. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että mooottorisahaan ja katkaisusirkkeliin en koske, en myöskään kiipeä tikapuille kuin korkeintaan metrin maasta. Ja kännykkä kulkee aina mukana.

Helsingissä harrastukseni ovat Enterin lisäksi lähinnä liikunta kuten pilates, kuntosali, kävely ja jos lunta on, niin Paloheinän loistavat ladut, sekä kulttuuri eri muodoissa. Nykyään on tarjolla myös paljon luentoja eri aiheista. Matkustelua en ole kokonaan hylännyt. Onneksi aikoinaan kävimme kaukomailla, nyt voin keskittyä enemmän Eurooppaan. Lapissakin patikoitiin ristiin rastiin rinkka selässä, nyt voin käydä siellä vain sukuloimassa.

Tietenkin pitää myös mummoilla. Pojallani on kaksi ala-asteikäistä tyttöä. Molemmille matikka tuntuu olevan helppoa ja mieluisaa. 11-vuotiaalle hävisin jo shakissa – onkohan jokin geeni periytynyt? 

Olen joskus miettinyt, minkä harrastuksen olisin löytänyt, jos en olisi löytänyt Enteriä – mutta en ole keksinyt.

Salme Hanski

Enterin vertaisopastaja

Oppimisen iloa digiopastuksissa

Espoolaisten digitaitoja vahvistavan Sähköisen asioinnin ABC -hankkeen syksyn ensimmäinen digiopastus pidettiin elokuussa Ison Omenan kirjastossa. Aiheena oli pankkitunnistautumisen muutos: syyskuussa voimaan astuvan maksupalveludirektiivin myötä pankit luopuvat tunnuslukulistoista ja ottavat käyttöön uudet tunnistautumistavat. Opastukselle oli selkeä tarve – paikalle tuli 110 kuulijaa.

Opastuksen aluksi Danske Bank, Nordea ja Osuuspankki kertoivat, miten tunnistautuminen verkkopankkiin jatkossa tapahtuu. 
Danske Bankilla ja Nordealla tapoja on kaksi: yhtäältä tunnuslukusovellus älykännyköitä ja muita mobiililaitteita käyttäville sekä toisaalta tunnuslukulaite niille, joilla mobiililaitetta ei ole.   

Mobiililaitetta käyttävät Osuuspankin asiakkaat eivät sen sijaan tarvitse erillistä sovellusta – riittää, että he ottavat verkkopankissa käyttöönsä mobiiliavaimen. Ne Osuuspankin asiakkaat, joilla mobiililaitetta taas ei ole, käyttävät edelleen avainlukulistoja, kirjautuminen vain vahvistetaan tekstiviestillä. Älypuhelinta ei siten tarvita. 

Pankkien alustusten jälkeen päästiin varsinaiseen asiaan: harjoitteluun. Vilskettä piisasi, mutta onneksi digiopastajiakin oli monta. Pankkien asiakasneuvojien lisäksi harjoittelussa avustivat enteriläiset, 4H:n digihelpparit sekä kirjaston ja työväenopiston väki. 

Osa opastettavista arasteli aluksi mutta harjoittelun myötä arkuus muuttui iloksi – hei, minähän osaan, tämä ei olekaan ylitsepääsemättömän vaikeaa! Onnistumisen ja oppimisen hetket ovatkin opastusten suola: hetket, joina ihminen oivaltaa osaavansa, ovat palkitsevia sekä opastajalle että opastettavalle. 

Koskaan ei olekaan liian myöhäistä oppia uutta – alkuun pääsee, kun uskaltaa kokeilla ja pyytää apua!  

Anu Salmela, projektipäällikkö

Sähköisen asioinnin ABC -hanke

Espoon työväenopisto, Omnia

Digiopastukset jatkuvat syksyllä:

23.9. klo 12–14, Ison Omenan kirjasto, Stage: OmaKanta

21.11. klo 12–14, Sellon kirjaston lava (1. krs): Turvallinen netinkäyttö

Opastusta Espoossa: 

4H:n digihelpparit (kotiopastukset): https://www.pks4h.fi/asiakkaille/apua-digiasiointiin/ 

Enter: https://www.entersenior.fi/enter-opastaa/opastuspaikat/#token-2377743 

Espoon asiointipisteet: https://www.espoo.fi/asiointipisteet 

Espoon kaupungin kirjasto: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Opastukset 

Espoon työväenopiston Tietotuvat: https://ilmonet.fi/#fi/search/txt=Tietotupa/com=5 

Enteriläinen esillä: Unelma Krakau

Olen 75-vuotias, jolla on kirjavan rikas elämä, jolle on sattunut paljon.
Eräs opastettava halusi älypuhelimen aloitusjuttujen jälkeen puhelimeensa WhatsAppin, mutta ei Facebookia. Kerroin, että olen Facebookissa jatkuvasti yhteydessä tuttuihini Ruotsissa ja Valkovenäjällä, joiden kanssa olen ollut vuosia sitten samoissa projekteissa. Facebookista näen, mitä he tekevät nyt. Niin, olen ollut maailmalla ja vetänyt vanhusten matkoja, en työkseni vaan harrastuksekseni.

Sain kolme lastani nuorena ja olin kotona yhdeksän vuotta heitä hoitamassa. Siihen aikaan lasten päivähoito ei ollut sillä mallilla kuin nykyisin, eikä minulla ollut sellaista ammattia, että olisin voinut palkata toisen hoitamaan lapsiani. Päinvastoin, hankin sukkarahoja hoitamalla toistenkin lapsia. Aika lasten kanssa kotona onkin ollut elämäni parasta aikaa, vaikka se olikin aikamoista haipakkaa. Tosin minua varoiteltiin, etten enää noin pitkän kotona olon jälkeen saisi töitä – mutta töitä on riittänyt lastenhoidon jälkeenkin.

En ole käynyt lukiota enkä valmistunut ylioppilaaksi, mutta olen oppinut elämänkoulussa ja työnantajat ovat kurssittaneet minua. Kun lapset vähän kasvoivat, aloin opiskella kirjeopistossa. Voinkin sanoa, että osaan monia asioita, mutta en mitään kunnolla.

Takaisin töihin en koskaan hakenut, sillä kun nuorin lapseni oli viisivuotias, minua tultiin hakemaan kotoa töihin. Myöhemmin minua on haettu työpaikasta toiseen. Sainkin tehdä töitä niin paljon kuin sielu sieti, myös ylitöitä, ja pidin siitä. Tillanderin kultasepän tehtaassa töitä oli laidasta laitaan kustannuslaskijasta kassanhoitajaan ja sihteeriin. Viihdyin siellä kymmenen vuotta kunnes olin käynyt kaikki tehtävät läpi. Silloin ei vielä ollut sähköpostia, joten yhteydet hoidettiin puhelimitse ja telexillä. Laskutuskone oli niin hankalakäyttöinen, että työpaikalla vain yksi ihminen osasi sitä käyttää. Vaadin, että hän opettaa minulle laskutuskoneen käytön, eihän laskutusta voinut hänen lomansa ajaksi keskeyttää.

Sitten minua houkuteltiin järjestötyöhön ja työskentelin myös monissa reppufirmoissa.

Kun nuorin lapsista oli täysikäisyyden kynnyksellä, avioliittoni päättyi eroon, minun aloitteestani. Jouduin hakemaan asuntoa, sinnittelin ja aloitin uuden elämän. Onneksi löysin hyvän asunnon Puu-Vallilasta.

Kävin aina jotain kurssia. Kielet kiinnostivat ja venäjä motivoi niin, että suoritin kansalaisopistossa yhtaikaa kahta kurssia. Kävin parin kuukauden kielikurssilla myös Venäjän puolella. Olin kurssin vanhin ja autoin nuorempia tyttöjä, joista osa ei osannut siivota eikä kuoria perunoita. Kutsuin opettajani perheineen Suomeen ja hän asui luonani 38 neliön asunnossani, itse asuin keittiössä. Kerran järjestin kutsut neljälle biologille, ja kävi ilmi, että he halusivat tutustua Turun keskussairaalan PET-laitteeseen. Niinpä lähdimme heidän autollaan Turkuun, ja meille järjestettiin tutustumiskierros sairaalan tiloihin.

Kansalaisopiston kautta vedin matkoja monta vuotta, mm. Moskovaan, Barcelonaan, Uzbekistaniin, Tadzikistaniin ja Samarkandiin, Kaukasukselle ja Sotsiin. Vedin myös matkoja kotimaassa ja sain kokea monet Savonlinnan oopperajuhlat. Olin töissä muualla, mutta vedin matkoja vapaa-aikanani, ja sain korvaukseksi ylöspidon ja päivärahat. Matkojen järjestely tuohon aikaan oli toisenlaista kuin nyt; ei ollut Googlea vaan vain kirjaston kortistot ja kirjat, joita kannoimme kotiin. Kävimme usein jo etukäteen tutustumassa kohteisiin.

Opiskelin Helsinki-oppaaksi, kun venäjäntaitajista oli kysyntää. Kurssi oli rankka, ja sen päätteeksi jokaisen piti pitää esitelmä. Minulle, ikäni kaupungissa eläneelle, annettiin aiheeksi maatalous Suomessa. Vaikka en aiheesta ennestään paljon tiennyt, valmistin esitelmän, jossa mainitsin kaskirukiinkin. Palautteesta päätellen olin vakuuttava.

Olin kansalaisopistossa kurssisihteerinä, kun päätin muuttaa Ruotsiin uuden rakkauteni perässä. Olimme olleet perhetuttavia ja eronneet samoihin aikoihin, sitten kirjoitelleet ja soitelleet ja ruvenneet olemaan yhdessä. Kaksi huushollia tuli kalliiksi, samoin matkat ja puhelut.

Kun vuonna 1994 muutin Ruotsiin, olin siellä ensin parin viikon kesälomalla, mutta palasin vielä kansalaisopistoon hoitamaan syksyn uudet ilmoittautumiset; eihän kavereita jätetä pulaan. Vasta lokakuussa muutin Ruotsiin, ja ilmoittauduin työnvälitystoimistoon. Sain työllistämistöitä naisjärjestöstä, jossa oli paljon maahanmuuttajia. Kun äidit opiskelivat, hoidimme heidän lapsiaan. 

Ruotsissa tutustuin tietotekniikkaan, varsinkin hiireen, joka aluksi ei totellut minua. 

Hakeuduin työväenopistoon atk-kursseille, ja opin käyttämään hiirtäkin. Mieheni aikuinen poika hankki minulle oman koneen, jolla saatoin tehdä kurssitehtäviä kotona. Komvuxissa opiskelin ruotsia kursseilla, erästä niistä veti kuuluisan näyttelijän Max von Sydowin poika. Hänen kanssaan käytiin lävitse kaikkea kivaa, mikä avasi uusia uria. Otin opintolainaa ja menin perusteelliselle ruotsinkurssille. Eräässä projektissamme pidimme tietoiskuja Anna Whitlockin koulussa, joka toimii ihanassa rakennuksessa Östermalmilla. Olin taas vanhin porukasta, ja ensimmäisenä päivänä eräs nuori maahanmuuttaja kysyikin minulta: ”Oletko sinä se Anna Whitlock?”

Olen ollut mukana monessa; työelämän, järjestöjen ja projektien kautta maailmalle! Olin mukana EU-projekteissa, ja ensimmäinen kosketukseni yliopistoelämään oli EU-projektin vuoden mittainen koulutus, josta valmistuin muutosagentiksi. Osallistujia oli monista maista ja yhdessä teimme PBL-menetelmällä caseja paikallisesta kehittämisestä. Kurssin jälkeen minulla oli kysyntää muihinkin projekteihin, ja niiden kautta olin tuntitöissä Tukholman lääninhallituksessa. Pari reissua järjestin ruotsalaisille Vaasan seudulle ja länsirannikolle. Heidän mielestään suomalaiset olivat taitavampia käyttämään hyväksi EU:n Leader-ohjelmaa. Ruotsalaisten kanssa teimme myös demokratiaprojekteja Valkovenäjällä.

Kun mieheni vuonna 2010 kuoli, päätin muuttaa takaisin Suomeen, olivathan lapseni ja omaiseni täällä. Etsin taas asuntoa ja löysin asumisoikeusasunnon Myllypurosta. Muutin Suomeen syyskuussa 2011. 

Tuttava houkutteli minut Itä-Helsingin senioreihin, jossa tutustuin Enterin Lea Grönlundiin. Kun toivoimme atk-kurssia, hän rupesi vetämään Matteuksenkirkon seurakuntasalissa atk-kerhoa. Lealta sain kuulla Enteristä ja hänen suosituksestaan menin mukaan Nuuksion retkelle, niin liityin Enteriin. Kävin opastajakurssin, joka taisi olla niistä ensimmäinen, ja lähdin Juulia Anderssonin kanssa katsomaan Kampin opastusta.

Aloin vetää atk-opastusta romaniryhmälle Kontulan palvelutalossa ja Kurvissa. Se oli kaikin tavoin työlästä, mutta myös hauskaa. Opin heiltä paljon, ja olen ollut mukana heidän juhlissaan, ja kävin myös Tukholmassa romaninäyttelyssä.

Enterin hallituksessa tulee minulla  tänä vuonna täyteen sallitut kolme kaksivuotiskautta, mutta opastusten lisäksi jatkan Enterin työryhmissä.

Mitä harrastan? Lenkkeilyä, päivittäin viisi kilometria, mutta rauhalliseen tahtiin. Kuntosalissa kävin aiemmin, mutta nyt se on jäänyt, kun kuntosali siirtyi kauemmas kodistani. Vapaaehtoistoiminta on harrastukseni, olen mukana mm. Myllypuroseurassa ja Myllypuron kaupunkiviljelijöissä. Viihdyn vertaisopastajana.

Unelma Krakauta haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen
 

Läheisten digivastustus

 ”Äiti, et sinä mitään älypuhelinta opi käyttämään.”
”Enkö minä tämänkin jo viime kerralla näyttänyt? Miten sinä et opi?”
”Ei sinun tuossa iässä kannata enää edes yrittää.”
Ei kuulosta kovin kannustavalta, vai mitä.

Senioreiden parissa tekemäni työn aikana on tullut vastaan vähintäänkin satoja eläkeikäisiä, jotka syystä tai toisesta vastustavat tietotekniikkaa. Monesti syyt ovat ymmärrettäviä. Yleisimmin kuultuja ovat esimerkiksi:

-        Vanha tapa tehdä asioita oli omasta mielestä hyvä ja toimiva

-        Uuden opettelu tuntuu liian vaikealta

-        Pelko siitä, että menettää rahansa nettihuijareille

-        Ei ole varaa ostaa tietokonetta

Lisäksi näyttää siltä, että monien verkkopalveluiden suunnittelussa ei ole kuunneltu seniorikäyttäjiä. Kuvaruutu on täynnä tekstiä, eikä tottumaton tietokoneen käyttäjä osaa hakea oleellista informaatiota, vaan yrittää lukea ja omaksua kaiken. Onneksi suurin osa palveluista on kuitenkin muuttunut käyttäjäystävällisempään suuntaan. Senioreiden tietotekniikan käyttö on lisääntynyt ja asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi. 

Vähemmän julkisuudessa oleva asia tulee allekirjoittaneen työssä valitettavan usein vastaan, eli läheisten digivastaisuus. Olen kohdannut työssäni aivan liian monta fiksua senioria, joille on hoettu, etteivät he opi tai heidän ei syystä tai toisesta kannata enää käyttää perinteistä näppäinpuhelinta teknisempää laitetta. Pienen kokeilun jälkeen he ovat kuitenkin oppineet helposti käyttämään haluamaansa laitetta tai palvelua. 

Useimmiten nämä vastustajat ovat oman perheen nuorempaa polvea. Syynä voi olla esimerkiksi pelko siitä, että vanhemmat saavat tietokoneen jatkuvasti sekaisin ja lapset tai lapsenlapset joutuisivat itse toimimaan heille mikrotukihenkilönä. 

Toiset saattavat aivan oikeasti uskoa, ettei eläkeikäisen äidin tai isän ole enää mahdollista oppia käyttämään tietokonetta. Jos ei halua itse opetella uusien sovellusten ja laitteiden käyttöä, voi luulla, etteivät vanhemmatkaan halua opetella. Kuitenkin monelle eläkeikäiselle tietotekniikan opettelu ja käyttäminen onkin mukavaa sisältöä päivään. 

Joskus tietotekniikan vastustusta kohtaa omassa tuttavapiirissä. Juttelin muutama vuosi sitten töissä erään seniorin kanssa. Hän osasi käyttää sähköisiä asiointipalveluita ja maksoi laskunsa itse. Hän kuitenkin piilotti kannettavan tietokoneensa pöytälaatikkoon aina kun taloon tuli vieraita. Hänen kaveripiirissään ei arvostettu tietokonetta käyttäviä eläkeläisiä ja hän tunsi pääsevänsä helpommalla pitämällä laitteensa salassa. 

Oma perheenjäsen ei välttämättä ole paras digiopastaja, vaikka tietotaitoa aiheesta muuten löytyisi. Jostain syystä opastaja ja opastettava usein turhautuvat helpommin, kun he ovat liian läheisiä. Kannattaa mieluummin ohjata omat vanhempansa jonkun toisen tahon järjestämään opastukseen kuin yrittää estää heitä käyttämästä tietotekniikkaa. Esimerkiksi SeniorSurfin kokoamalta opastuspaikkakartalta voit hakea lähimmän paikan.
Löydät sen osoitteesta seniorsurf.fi/opastuspaikat.

Jouni Ahonen

Helsingin Invalidien Yhdistys

Enterin opastukset - miten alkuun uudella paikkakunnalla?

Enterin toiminta on laajentunut viime vuosina voimakkaasti Uudenmaan sisällä. Vuoden 2017 päätteeksi opastuspaikkakuntia oli 9, vuoden 2018 päätteeksi 12 ja syyskauden 2019 alkaessa 13 kpl. Lisää lienee luvassa jossain vaiheessa, mutta välillä on hyvä pohtia hieman jo tehtyä. Mitä vaaditaan, että opastustoiminta saadaan alkuun uudella alueella?

1. Aloite uuden opastuspaikan perustamiseen

Aloite uudesta alueesta voi tulla vapaaehtoiselta, joka haluaa opastaa paikkakunnalla, jossa Enterillä ei vielä ole opastusta. Toinen vaihtoehto on, että jokin tila (esim. kirjasto) toivoo voivansa toimia opastuspaikkana alueella, jossa Enterillä ei ole vielä opastajia. Kolmas vaihtoehto olisi se, että Enter lähtisi oma-aloitteisesti lähestymään uutta aluetta, jolle haluaisi opastustoimintaansa laajentaa. Tähän mennessä uudelle alueelle on kuitenkin lähdetty joko opastajan tai opastuspaikan pyynnöstä.

2. Alueen opastustilanteen kartoittaminen ja opastuspaikan valinta

Uudelle alueelle toimintaa suunniteltaessa, on tärkeää aloittaa kartoittamalla kyseisen paikkakunnan nykyistä opastustilannetta. Onko siellä muita tahoja, jotka järjestävät samantyyppistä digiopastusta (eläkeläisyhdistykset, kirjastot, opistot tms.). Jos opastusta järjestäviä toimijoita on jo ennestään, voi joissain tapauksissa olla järkevää yhdistää voimia esim. yhteisen opastuspisteen tai opastusten viestinnän merkeissä. Vähintään kannattaa varmistaa, ettei oma uusi opastustoiminta ajoitu päällekkäin jo olemassaolevien opastusten kanssa. 

Mikäli omaa opastustilaa lähdetään etsimään, on järkevää kysyä paikallisilta mielipidettä siitä, mikä olisi sijainniltaan keskeinen ja neutraali, julkinen tila opastuksia varten. Yleensä esim. kirjastot lähtevät innolla opastuspaikoiksi, sillä asiakkaat kyselevät heiltä muutenkin paljon digiasioista ja vapaaehtoisten antama digineuvonta tuo lisäpalvelua kirjastolle. 

Uusi opastuspaikka keväältä 2019: Vihdin pääkirjasto, 

jossa Enterillä on yhteisopastusta EKL ry:n kanssa.

 Kuva: Päivi Savolainen, ENTER ry

3. Opastajien etsiminen

Jos tiedossa on jo opastustila, muttei opastajia, on helpointa lähteä liikkeelle järjestämällä infoilta tai rekrytointitilaisuus potentiaalisten opastajien löytämiseksi. Tilaisuudessa kerrotaan opastustoiminnan käytänteistä sekä siitä, mikä motivoi vapaaehtoisia opastajina toimimiseen. Tilaisuudesta löytyneet uudet opastajat kannattaa tavata tilaisuuden jälkeen vielä uudelleen ennen opastusten alkua henkilökohtaisemman perehdytyksen merkeissä. Mikäli opastamisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia ei löydy, on järkevää pitää hetki taukoa ja kokeilla jonkin ajan kuluttua opastajien löytämistä uudelleen. 

4. Opastustoiminnan valmistelu, viestintä, seuranta ja tuki

Kun opastuspaikka ja opastajat ovat löytyneet, yhdistetään heidät keskenään ja sovitaan opastustahdista ja aikataulusta. Päätetään myös siitä, tapahtuuko opastus ajanvarauksella vai ei. Opastuspaikalle toimitetaan opastusmainokset ja sovitaan niiden viestimisestä. Varmistetaan, että kaikki on kunnossa opastusten aloitusta varten.

Opastusten alkaessa on etenkin uuden opastuspaikan kohdalla tärkeää seurata, miten toiminta lähtee käyntiin. Ovatko opastajat ja opastuspaikka perillä käytänteistä ja alkaako opastuksissa käydä opastettavia. Jos opastettavia on vähän, pyritään tehostamaan viestintää. Mikäli opastuksissa käy paljon väkeä, rekrytoidaan lisää opastajia.

Kuva: Karri Anttila /ENTER ry

Paljon on kuitenkin kiinni myös paikkakuntakohtaisista seikoista; siitä, miten opastajat ryhmäytyvät keskenään, löytyykö opastuspaikalta asiasta innostunutta yhteyshenkilöä, saako opastustoiminnan viestintä näkyvyyttä, uskaltavatko opastettavat tulla opastuksiin. Se mikä toimii yhdellä alueella, ei välttämättä toimi toisella.

Uutta tehdessä mukana onkin oltava innostusta, kärsivällisyyttä ja valmiutta muuttaa tarvittaessa suunnitelmia. Opastuspaikan yhteyshenkilön ja opastajien tutuiksi tuleminen keskenään luo hyvää ryhmähenkeä sekä auttaa käytännön asioiden sujumisessa. Hyvä ilmapiiri ja yhteys opastajien, opastuspaikan ja opastustoiminnan koordinaattorin välillä antaa virtaa opastusten käynnistymiselle ja mahdollistaa hyvät edellytykset opastustoiminnan jatkumiselle tulevaisuudessakin. 

Päivi Savolainen
ENTER ry, 

pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan opastustoiminnan koordinaattori

Enteriläinen esillä: Jukka Tamminen

Synnyin vuonna 1951 turkulaisen työläisperheen esikoiseksi. Kävin kansakoulun ja oppikoulun. Oppikoulun toisella luokalla huomasin ongelmia lukemisessa, kirjoittamisessa ja kielten oppimisessa. Abivuonna äidinkielen opettajani sanoi, että minulla on varmaankin sanasokeus. Se oli helpotus, selitti oppimisvaikeuteni. Graafinen informaatio ei välity aivoihini oikein – mutta sillä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Tämä tieto auttoi paljon jatkoelämässä.

Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan pääaineena matematiikka ja sivuaineina fysiikka ja tietojenkäsittelyoppi. Matematiikasta suoritin cumun, mutta laudaturia opiskellessani tajusin, että matematiikka ei motivoi minua riittävästi ja sanasokeuteni hankaloittaa sen oppimista. Niinpä vaihdoin pääaineeksi tietojenkäsittelyopin, joka oli sekä mielenkiintoista että helppoa.

Menin armeijaan vasta 26-vuotiaana, jolloin olin ollut jo muutaman vuoden naimisissa ja gradua vaille valmis. Kun Yleisradio seuraavana vuonna palkkasi minut atk-suunnittelijaksi, lähdin vaimoni kanssa etsimään vuokra-asuntoa Helsingistä. Kun keskustasta ei sopivaa löytynyt, päätimme edetä junarataa niin pitkälle, kunnes sopiva osuu kohdalle. Siitä lähtien olemme asuneet Keravalla.

Yleisradio oli hankkinut IBM:ltä ensimmäisen toimistojärjestelmän, jossa oli kahdeksan päätettä. Aiemmin parikymmentä konekirjoittajaa oli kerännyt tietoja paperille, josta sitten otettiin 150 kopiota. Sain kirjoittaa graduni tällä sanojenkäsittelyjärjestelmällä, mistä oli suuri apu sanasokeudessani, ja valmistuin vuonna 1980.

Yleisradiossa ylläpidin keskeneräistä palkanlaskentajärjestelmää, jossa ei vielä ollut tietokantoja. Peräkkäistiedostoja tahdistettiin, ja kun ohjelmisto kaatui, muutin sitä niin, että päästiin ohi kaatuneesta kohdasta, joka sitten käsiteltiin erikseen. Siihen aikaan ohjelmistot vilisivät goto-lauseita eikä rakenteista paljon ymmärretty. 1980-luvun alussa Yleisradio ryhtyi käyttämään APL-kieltä vaalitulospalvelun toteuttamiseen. Laadin APL-kielellä myös vuoden 1982 presidentinvaaleja varten Ylen ensimmäiset vaalitulosgraafit.

Seuraavat neljä vuotta toimin HP:ssä HP3000:n järjestelmäasiantuntijana.

Vuonna 1988 siirryin Finnairille. Seuraavana vuonna pääsin Peter Coadin kaksipäiväiseen seminaariin olioanalyysista. Se mullisti elämäni; ymmärsin, miten tietojärjestelmiä olisi aina pitänyt tehdä. Sain Finnairin hankkimaan oliopohjaisen Smalltalk-ohjelmointikielen ja Suomen ensimmäisen – ja ehkä ainoan – oliotietokannan: VisualWorksin. Tässä ympäristössä toteutimme useita onnistuneita oliopohjaisia sovelluksia.

Finnairin jälkeen toimin olioasiantuntijana kolmessa suomalaisessa ja yhdessä amerikkalaisessa ohjelmistotalossa.

Vuonna 2007 siirryin Tietoon pieneen oliokehittämisen ryhmään. Ajauduin johdon kanssa erimielisyyksiin kehittämismenetelmistä, ja minut irtisanottiin vuonna 2011 Tiedon ensimmäisissä yt-neuvotteluissa. Sen jälkeen hain sovelluskehittäjän hommia monesta paikasta. Joihinkin kutsuttiin haastatteluihin, mutta kuusikymppiselle ei töitä enää löytynyt,

Halusin kuitenkin tehdä jotain. Vuonna 2013 kävelin Keravan kirjastoon tapaamaan kirjaston johtajaa ja tarjouduin opastamaan tietojenkäsittelyongelmissa. Kirjaston johtaja empi ja kysyi, mitä se maksaisi. Sanoin, että ei se maksaisi mitään. Sovimme opastuksista oitis.

Samaan aikaan hakeuduin Enteriin. Keskustelin Lasipalatsin voimahahmon Ritva Vartiaisen ja toiminnanjohtajan Juulia Anderssonin kanssa. Juulia tuli käymään Keravan kirjastossa, jonka jälkeen opastukseni siellä muuttui Enterin opastukseksi. Olin urallani toiminut jo pitkään tietotekniikan opettajana ja pidin siitä, joten oli luonnollista ja todella mukavaa jatkaa tätä toimintaa opastamalla ihmisiä tietotekniikan saloihin.

Laitteistokanta on kuudessa vuodessa muuttunut paljon. Ensimmäisen tablet-laitteen hankin vuonna 2012, jolloin osallistuin some-aktiivien SomeTime-tapahtumaan Reidar Waseniuksen Briim Centerissä Helsingin keskustassa. Aluksi Enterin opastuksissa kävi suurimmaksi osaksi Windows-käyttäjiä. Pikkuhiljaa mobiililaitteiden osuus opastuksissa on kasvanut, ja nykyisin suurin osa opastettavien pulmista liittyykin niihin.

Enterissä olen pitänyt tietoiskuja mobiililaitteiden hankinnasta ja useista muista aiheista. Osallistuin mobiililaittteiden valintaoppaan laatimiseen Enterin sivuston Opiskele itse -osastoon: https://www.entersenior.fi/@Bin/2754621/Valintaopas_ver26022108.pdf . Viime keväänä pidin tietoiskun tekoälystä Oodissa. Ja Ikinörttiin olen kirjoittanut useasti.

Mitä harrastan? Kesäisin rullaluistelen, tänä kesänä olen rullaluistellut jo 110 kilometriä, ja talvisin uin uimahallissa. Matkustan vaimoni kanssa paljon, olemme käyneet 183 paikkakunnalla 43 maassa. Matkustamme noin 3–4 kertaa vuodessa. Finnairilla työskennellessäni 1990-luvun alussa kävimme Phuketissa samassa hotellissa viisi kertaa niin, että se alkoi jo tuntua kesämökiltä. Hotellin henkilökuntakin totesi, että kiva kun tulette taas. Viime talvena kävimme ensi kertaa snorklaamassa Malediiveilla, snorklaajan paratiisissa. Näimme hyvin läheltä sekä merikilpikonnan että paholaisrauskun, jonka “siipien” kärkiväli oli 3,5 metriä.

Kirjoituksiani netissä

Tietotekniikasta:
https://itkritiikki.blogspot.com/https://itkritiikki.blogspot.com/

Näköalapaikkani - 50 v tietotekniikan kehitystä
https://itkritiikki.blogspot.com/2019/06/tieojenkasittelyn-historiani.html

Object Paradigm (englanninkielinen julkaisu)
https://jukkatamminen.wordpress.com/

Jukka Tammista haastatteli
Eija Kalliala, Enterin vapaaehtoinen