perjantai 27. syyskuuta 2013

Purjelautailua pilvillä



Enteriläisten ohjelmassa on ollut viime päivinä pilveä ja tabletteja – ei toki  huumaavassa muodossa eikä lääkkeeksi, vaan tietoina ja taitona.

Maanantaina kokoonnuimme TVT-kerhoon oppimaan ja keskustelemaan pilvipalveluista.  Tiistaina nelisenkymmentä jäsentä harjoitteli kädestä pitäen Samsungin tablettilaitteiden käyttöä.  Keskiviikkona kohdattiin taas – 21 enteriläistä osallistui KÄKÄTE-seminaariin Tietoa tupaan – Niksejä aktiiviseen ja toimivaan tietotekniikan käyttöön.  Tässä kuussa on ollut mahdollisuus saada käytännöllistä tietoa laitehankinnan tueksi  peräti kahdella eri luennolla.

Osa jäsenistämme kouluttautuu opastajiksi, monet osallistuvat Enterin itseohjautuviin piireihin aiheina mm. Lumia, Windows8 ja videonteko. Bloggaajaa jo hengästyttää ja silti mainitsematta on normaali viikoittainen opastustoiminta, tutustumiskäynnit, tietoiskut…
 Aktiivisten enteriläisten aika ei todellakaan tule pitkäksi.  Onkin tullut tavaksi verrata Tapahtumakalenteria ja omaa kalenteria päivittäin. Joitakin enteriläisiä tapaa tilaisuuksissa niin usein, että he tuntuvat ystäviltä.  Tämä vapaaehtoistyö on hyvä harrastus.
Jotta ei synny väärää kuvaa, korostan: Osallistuminen on oma valinta, tapahtumista voi noukkia vain itseä kiinnostavat mahdollisuudet ja
asioita voi opetella vain omaksi ja läheisten hyödyksi.
Ettei ikäihminen joutuisi usvaan...
Yhteisöllisistä oppimistilanteista ja jäsenten tapaamisista huolimatta ENTER ry ei ole sisäänpäin pyörivä piiri.  Kehitämme taitojamme myös viedäksemme niitä eteenpäin toisille senioreille. Vaikka tavoitamme vuoden aikana tuhansia ikäihmisiä ja opastamme heitä, jää silti huoli suuresta seniorijoukosta.
Miten tavoitamme niitä ikäihmisiä jotka:
kammoavat tekniikkaa,
pelkäävät kirjaimia www,
eivät usko itseensä ja oppimiskykyynsä,
eivät ole kiinnostuneita,mutta joiden on palvelunsa turvatakseen pakko saada verkkotaitoja hyvin pian.
Tunnethan sinäkin tällaisen henkilön?
Ota tätä lähimmäistäsi kädestä kiinni – tuo hänet ystävänä - pakottamatta ja painostamatta - esimerkiksi enteriläisten opastettavaksi.

Tai tehkää retki lähikirjastoon, jonka koneilla voi ilmaiseksi etsiä tietoa jostain kiinnostavasta, lukea lehtiä tai toteuttaa jonkin muun iloa tuottavan jutun.
...vie hänet lautailemaan 
Ota selvää mahdollisuuksista ja auta ystävääsi alkuun sopivassa tilaisuudessa.
Tällainen tilaisuus tulee jo 8.10., jolloin vietetään kansallista SeniorSurf-päivää.
Päivää, jolloin kannattaa lähteä liikkeelle ja houkutella se nettiä pelkäävä ystäväkin mukaan.
Kooste Helsingin seudun SeniorSurf-tapahtumista toimii apuna surffailuun suunnistamisessa.
SeniorSurf-dagens program i Helsingforsregionen på svenska.
Tapaamisiin SeniorSurfissa, opastuksissa, tietoiskussa, retkellä...
Enter Viestintä  - Aulikki Uusitalo-Kasvio

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kolilla kohdattiin ja virkistyttiin

Syyskuinen lauantai 14.9.2013 alkoi hädin tuskin valjeta, kun kaksi Enterin edustajaa aloitti matkansa kohti Kolia, Juulia Tampereelta ja Helena Helsingistä. Junan ikkunasta näkyi ensimmäiset tunnit sumuinen maisema, peltoja ja järviä saattoi tuskin havaita usvan takaa. Lahden jälkeen tehtiin matkaa yhdessä ja ilman kirkastuessa valmistauduttiin virkistyspäiviin ja vapaaehtoista ikäihmisten tietotekniikkaopastusta tekevien sisaryhdistysten Joen Severin ja Savonettin tapaamiseen.
Joen Severin toiminnanjohtaja Tuula oli meitä vastassa Joensuun asemalla ja siitä jatkettiin matkaa autolla halki syksyisen, ruskan värejä saaneen maiseman kuulumisia vaihtaen. Pikatieltä noustiin lopuksi Kolin rinteitä ylös kaartavaa tietä pitkin hotellille ja majoituttiin. Huoneemme ikkunasta, korkeiden kuusien välistä  avautuva maisema - Pielinen saarineen ja sen takana näkyvät vaarat - oli mykistävä. Kyllä tämän takia kannatti herätä aikaisin ja matkustaa kuusi tuntia, oli meidän molempien ajatus.

Savonetin ja Severin seminaariväen saavuttua käynnistyi ohjelma suolaisella ja makealla kahvilla sekä esittäytymisillä. Tunnelma karjalaisten isäntiemme ja valtaosin savolaisten vieraiden kesken oli alusta alkaen välitön ja lupsakka. Tässä 32 vapaaehtoisen seurassa saattoi rentoutua ja vaihtaa vapaasti ajatuksia yhteisestä harrastuksestamme ja sen toteuttamistavoista.
Kolin laella on kolme paljasta, kallioista ja erittäin jyrkkärinteistä nyppylää. Me teimme iltapäivällä kävelyretken kansallispuistoon ja kiipesimme niille kaikille. Ensin valloitimme Ukkokolin, jonka 347 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavalla laella otimme jokaisen yhdistyksen edustajista ryhmäkuvat. Ukkokolin laelta avautuva kansallismaisema on inspiroinut kirjailijoita, maalareita ja säveltäjiä ja nyt se lumosi meidät. Sitten oli vuorossa Akkakoli, sen laelta saattoi ihailla alapuolella olevaa, ulos kalliolle sijoittunutta kirkkoa. Viimeinen kohde oli Paha-Koli, joka on tarinan mukaan aikaisemmin ollut käräjäpaikka; epäilty rikollinen työnnettiin jyrkänteeltä alas ja jos hän selvisi hengissä, hän oli syytön.


Ulkoilun jälkeen nautittiin herkullinen päivällinen ja aterian jälkeen yhdistykset esittelivät omaa toimintaansa ja vastailivat myös toimintaansa koskeviin kysymyksiin. Kolme samaa asiaa edistävää yhdistystä ja kolme erilaista tapaa auttaa ikäihmisiä tietotekniikan hyödyntämisessä:
  • Enter tarjoaa yksilöllistä vertaisohjausta tietotekniikassa ja kännykän käytössä eri puolilla pääkaupunkia valtaosin kaupungin kirjastojen ja palvelukeskusten tiloissa.
  • Joen Severi tarjoaa alkeiskursseja tietokoneen käytön aloittelijoille sekä omassa koulutustilassaan että ympäri maakuntaa.
  • Savonetti tarjoaa yksilöllistä vertaisopastusta usealle henkilölle kerrallaan omissa tiloissaan Kuopiossa että muissakin toimipisteissä ympäri maakuntaa.
Esittelyn aikana jaettiin monta vinkkiä ja syntyi lukuisia ideoita oman toiminnan kehittämiseen. Myös materiaalia jaettiin: me näytimme oman Diigo-materiaalipankkimme, Savonetti esitteli Seniorilinkkinsä ja Joen Severi laittoi jakoon Tietotekniikan-alkeet kurssimateriaalinsa.

Illan päätteeksi valtasi seminaariväki hotellin karaokebaarin ja tunnelma keveni entisestään, kun ilmoille kajahtivat muun maussa Heili karjalasta ja Joensuun Elli Pielisen pintoineen. Enterin edustajillekin selvisi, että Elli oli kotoisin Juuan pitäjän Joensuun kylästä eikä Joensuun kaupungista. Lauluintoisia ja -taitoisia seminaarilaisia riitti koko illaksi ja siinä välissä tanssahdeltiinkin. Kivaa oli ja kaiken tämän päälle maittoi uni.

Sunnuntaiaamu valkeni lähes aurinkoisena ja ruskan keskellä välkkyvä Pielisen tyyni pinta hurmasi jälleen. Hotellin erinomaisen aamupalan jälkeen jatkoimme seminaaria ja keskustelimme siitä, miten voisimme tuoda ikäihmisten syrjäytymisvaaraa tietoyhteiskunnasta laajemmin tietoisuuteen ja julkiseen keskusteluun. Toimintastategia syntyi ja yhteistyötä päätettiin jatkaa myös tulevina vuosina. Tästä viikonlopusta lähtien seminaarista päätettiin tehdä vuosittainen ja Savonetti kutsui meidät Kuopioon ensi vuonna. Seminaarin päätökseksi laulettiin yhdessä Karjalaisten laulu  ja sen jälkeen luovutti Joen Severin puheenjohtaja Erkki vieraileville yhdistyksille Aunen tekemän kalenterin vuodelle 2014.

Seminaarin virkistysosa huipentui kävelylle rinnettä alas ja halki metsän kodalle, jossa saimme maistella paikallisia herkkuja.

Makoisan ja viihtyisän kotalounaan jälkeen Tuula kuljetti meidät jälleen autollaan junalle. Sitä ennen teimme Joensuussa kaupunkierroksen, joka sisälsi Joen Severin tilojen esittelyn sekä Tuulan kotipihalla punaposkisten omenoiden keräämistä. Kotimatkalle oli eväinä monta kehittämisajatusta, hyvät maisema- ja makumuistot sekä punaposkiset omenat. 
Kiitokset Joen Severille, Tuulalle, Erkille sekä kaikille ihanille opastajille erinomaisesta seminaarista!

Teksti ja kuvat: Helena ja Juulia

perjantai 13. syyskuuta 2013

Opastajat opinteillä

Perjantaina 8.9. käynnistyi Suomenkielisen työväenopiston Opistotalossa Enterin uusille opastajille suunnattu Ohjaustaitojen koulutus.  Kurssin vastuullisena opettajana toimii Työväenopiston tietotekniikkasuunnittelija Juhana Mykrä ja Enterin puolelta toiminnan koordinaattori Juulia Andersson.
ATK-luokka Ilmarissa pidettävälle kurssille oli ilmoittatunut 14 opiskelijaa, joita kurssi kiinnosti muun muassa seuraavista syistä:
  • opiskelijoista muutama oli jo keväällä aloittanut opastuksen ja halusi näin täydentää osaamistaan,  jotta voisi entistä paremmin auttaa asiakkaitaan
  • moni koki kärryillä pysymisen, uuden oppimisen ja oman osaamisen jakaminen muille ikätovereille tärkeäksi
  • osa halusi lisää valmiuksia vapaaehtoisena vertaisohjaajana toimimiseen ja joskus haasteelliseksi koettuun ikäihmisten opastamiseen
  • osa oli valtavan kiinnostunut tietojenkäsittelystä
  • eläkkeelle jäämisen myötä löytyi aikaa uudelle harrastukselle.
Tämän kurssin tavoitteena on auttaa alkuun vapaaehtoisen vertaisohjauksen aloittavat opastajat.  Opiskelu ja oman osaamisen kehittäminen on välttämätön ja mielen virkeänä pitävä osa myös jo vapaaehtoisena vertaisohjaajana toimivan opastajan elämää. Tietotekniikan nopea kehittyminen vaatii meidät opastajat opintielle. Onneksi tarjolla on monia tapoja oppia uutta, tässä otos Enterin opastajien mahdollisuuksista:
  • Jokainen vertaisohjauskerta tarjoaa myös opastajalle tilaisuuksia oppia jotain uutta. Tekemällä oppii, niin tässäkin tapauksessa, kun joutuu selvittämään opastettavan kanssa hänen pulmiaan.
  • Internet on täynnä tietoa, jota voi omatoimisesti hyödyntää uuden oppimisessa. Tekstin lisäksi sieltä löytyy myös puhetta, videoita, yksittäisiä harjoitustehtäviä ja jopa kokonaisia kursseja. Opastajien oma Facebook-ryhmä tarjoaa mahdollisuuden kysyä muilta opastajilta apua ohjaustoimintaan.
  • On mahdollista osallistua luennoille ja nykyisin usein myös Internetin kautta. Tällainen oli Enterin tilaama luento “Vinkkejä tietokoneen hankintaan” Opistotalolla 3.9.
  • Opiskelu ryhmässä sopii joillekin ihmisille yksin opiskelua paremmin. Enterin jäsenille on pitkään ollut tarjolla omaehtoisesti toimiva, kerran kuussa kokoontuva TVT-kerho. Tänä syksynä käynnistettiin sen rinnalle Windows 8-, Lumia- ja Videonteko -opintopiirit, joiden on tarkoitus olla hyvin itseohjautuvia ja osallistujien tarpeiden pohjalta eteneviä.
  • Luentojen lisäksi Enter järjestää yhteistyössä laitetoimittajien kanssa tilaisuuksia, joissa voimme myös kokeilla uutta teknologiaa käytännössä. Uusimme tänä syksynä viime keväisen tablettilaiteiden (iPad, Samsung ja Windows8) esittelysarjan.

  • Enter tukee opastajiensa omatoimista opiskelua myös laitteita lainaamalla. Tällä hetkellä lainattavissa on kannettava tietokone Windows 8 -käyttöjärjestelmällä, iPad- ja Samsung-tablettilaitteet ja joitakin kännyköitä. Näitä sekä muutamia kirjoja voi saada lainaksi kotiin netissä Jäsenhuoneessa olevien Lainaamon -ohjeiden mukaan tai ottamalla yhteyttä toiminnan koordinaattoriin.
Enterillä on tarjolla runsaasti erilaisia oppimispolkuja, joista jokainen opastaja - aloittelijasta konkariin - voi valita itselleen parhaiten sopivia. Eikä pidä unohtaa, että Enterin lisäksi ilmaista oppia tarjoavat myös työväenopistot ja kirjastot.
Oppia ikä kaikki - myös ikäihmisen ja ikinörtin.

teksti Helena Venäläinen
kuvat Juulia Andersson ja Helena Venäläinen

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Opastajien iltapäivä Meilahdessa

Enterin opastajien syystapaaminen pidettiin torstaina 29.8. Meilahden virkistyskeskuksen tiloissa. Mukana tapaamisessa oli kolmisenkymmentä enteriläistä.

Meilahden virkistyskeskus on Helsingin kaupungin omistama ja kuuluu palvelukeskus-perheeseen. Kun kaupunki aikoinaan osti tontin, sillä sijaitseva talo oli tarkoitus purkaa. Kaikki paikalla olleet ovat varmasti kanssani yhtä mieltä siitä, että onneksi taloa ei kuitenkaan purettu. Vanha puuhuvila tekee paikasta upean.

Onneksemme myös sää suosi meitä, vaikka viikon alussa sääennusteet näyttivätkin uhkaavilta. Auringonpaisteen ansiosta vietimme tapaamisen alkupuolen ulkosalla ja vasta puolessa välissä siirryimme saliin. Tapaamisen aluksi opastajien entinen koordinaattori Urho lausui kauniit tervetulosanat. 

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli leikkimielinen tulitikunheittokisa. Opastajat todistivat, että tulitikun saa lentämään uskomattoman kauas. Voittajaksi kisassa selviytyi ryhmä Rämä ja ryhmän edustajana Tuomo, onnittelut vielä!


Vatsat täytettiin puheenjohtajan grillaamilla makkaroilla sekä värikkäillä kasviksilla. Syömisen ohessa sujui juttelu toisten opastajien kanssa ja kuulemma keinussa annettiin myös tehokasta tablet-opastusta. Ulkona vietetyn puolitoistatuntisen jälkeen siirryimme sisälle saliin, jossa oli tapaamisen informatiivinen osuus. Kesän aikana oli kertynyt monia tärkeitä opastajille tiedotettavia asioita, kuten esimerkiksi 8.10. vietettävä SeniorSurf -päivä.
Kesäinen iltapäivä oli sekä osallistujien että järjestäjien kannalta onnistunut ja opastajatapaamisia toivottiin lisää. Katsotaan, mitä keksimme! Nykyisenä opastuksen koordinaattorina on ilo ihailla, kuinka aktiivinen ja innostunut meidän opastajajoukko on. Olen todella otettu siitä, että saan työskennellä tällaisen joukon kanssa.
Opastuksen koordinaattori Juulia
kuvat Tapio Hietamäki

torstai 5. syyskuuta 2013

Enteriläiset tutustuivat jäsenretkellä Luontokeskus Haltiaan

Luontokeskus Haltia              kuvaTapio Kontula
Espoon Nuuksiossa Pitkäjärven rantarinteellä sijaitsevan Luontokeskus Haltian arkkitehtuuri on saanut kipinän Kalevalan  maailman synnystä kertovasta runosta:
Kului aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen.
Tuli sotka, suora lintu; lenteä lekuttelevi

etsien pesän sijoa asuinmaata arvaellen.
Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät.

Ei löyä tiloa tuota, paikkoa pahintakana,                                        
kuhun laatisi pesänsä, ottaisi olosijansa.

Sotkanmuna                                             kuva Ritva Vartiainen
Luontokeskus Haltia muistuttaakin muniaan hautovaa sotkaa. Sotkan muna on myös teemana Haltian päänäyttelyssä, jossa on puusta rakennettu suuri Sotkanmuna. Sen sisällä on  taiteilija Osmo Rauhalan videoteos Peliteoria.
Peliteoria-taideteos                                kuva Ritva Vartiainen

Maanantaina 26.8. noin 30 enteriläistä teki retken Luontokeskus Haltiaan

Luontokeskuksessa tutustuttiin oppaan johdolla luontokeskuksen rakennukseen ja näyttelytiloihin.  Tunnin pituisen yleisopastuksen aluksi opas kertoi luontokeskuksen rakentamisen vaiheista ja rakennuksen materiaaleista. Haltia on Suomen ensimmäinen kokonaan massiivipuusta tehty julkinen rakennus. Puuta on käytetty kaikessa rakentamisessa, kantavista rakenteista verhoiluun asti.
   Opas kertoo Haltian suunnittelusta       kuva Ritva Vartiainen
Reittimme eteni seuraavaksi Viherkehänäyttelyyn, joka johdattaa katsojan pääkaupunkiseudun luontokohteiden verkostoon eli Viherkehälle. Näyttelytilassa voi kävellä vuodenaikojen mukaan elävien, upeiden luontopanoraamojen keskellä.
Niiden myötä voi tutustua Sipoonkorven, Petikon, Nuuksion, Meikon, Porkkalan ja pääkaupunkiseudun saariston luontoon, virkistysalueisiin ja retkeilyreitteihin.
 Enteriläiset päänäyttelysalissa panoraamojen äärellä           kuva Pirkko Kyttälä
Päänäyttelysaliin opas johdatti meidän läpi lumikanjonin, jossa tutustutaan Suomen talvisen luonnon lajien talvehtimiseen.  Haltian päänäyttely tarjoaa kokonaisvaltaisen luontoelämyksen. Se johdattaa kävijän Saaristomereltä tuntureiden laelle. Näyttely seuraa luonnon vuodenkiertoa ja hyödyntää maisemapanoraaman lisäksi videoesityksiä, dioraamoja, interaktiivisuutta, taideteoksia ja pienoismalleja. Kokemus täydentyy ääni- ja valomaailmalla. Näyttelytilasta löytyy myös Yöretki-näyttely, Karhunpesäsali ja autiotupa.
Hatian karhunpesä        kuva Tapio Kontula
Jotkut retkeläiset kiipesivät myös Pohjannaula-torniin, josta aukeaa upea näköala kansallispuistoon ja taivaalle. Tornissa on myös tähtienseuranta-kompassi, jonka ilmansuunnat ja aika ovat käännettävissä. Kun kompassia kääntää, selviää milloin ja missä suunnassa eri planeetat ovat.
Tähtienseuranta-kompassi  kuva Tapio Kontula


Maittavan lounaan jälkeen monet retkeläiset tutustuivat luontokeskuksen lähiluontoon merkittyjä retkeilyreittejä seuraten.  Luontokeskus on niin monipuolinen retkikohde ja nähtävyys,  että yhdellä käyntikerralla kaikkea ei omaksu, joten moni varmaan tekee uusintakäynnin  hienolla tekniikalla esiteltäviin Haltian näyttelyihin sekä upeaan ulkoiseen luontoon. 
Haltian verkkosivuilla on monipuolinen esittely luontokeskuksesta
http://www.haltia.com/#&panel1-2&panel3-3

Maahisenkierroksella                                   kuva Pirkko Kyttälä
 Oli hienoa taas olla yhteisellä retkellä! Retkellä mukana olleet kertokaa tekin retkestämme  kommentoimalla tätä blogia .
Ritva Vartiainen