perjantai 27. syyskuuta 2013

Purjelautailua pilvillä



Enteriläisten ohjelmassa on ollut viime päivinä pilveä ja tabletteja – ei toki  huumaavassa muodossa eikä lääkkeeksi, vaan tietoina ja taitona.

Maanantaina kokoonnuimme TVT-kerhoon oppimaan ja keskustelemaan pilvipalveluista.  Tiistaina nelisenkymmentä jäsentä harjoitteli kädestä pitäen Samsungin tablettilaitteiden käyttöä.  Keskiviikkona kohdattiin taas – 21 enteriläistä osallistui KÄKÄTE-seminaariin Tietoa tupaan – Niksejä aktiiviseen ja toimivaan tietotekniikan käyttöön.  Tässä kuussa on ollut mahdollisuus saada käytännöllistä tietoa laitehankinnan tueksi  peräti kahdella eri luennolla.

Osa jäsenistämme kouluttautuu opastajiksi, monet osallistuvat Enterin itseohjautuviin piireihin aiheina mm. Lumia, Windows8 ja videonteko. Bloggaajaa jo hengästyttää ja silti mainitsematta on normaali viikoittainen opastustoiminta, tutustumiskäynnit, tietoiskut…
 Aktiivisten enteriläisten aika ei todellakaan tule pitkäksi.  Onkin tullut tavaksi verrata Tapahtumakalenteria ja omaa kalenteria päivittäin. Joitakin enteriläisiä tapaa tilaisuuksissa niin usein, että he tuntuvat ystäviltä.  Tämä vapaaehtoistyö on hyvä harrastus.
Jotta ei synny väärää kuvaa, korostan: Osallistuminen on oma valinta, tapahtumista voi noukkia vain itseä kiinnostavat mahdollisuudet ja
asioita voi opetella vain omaksi ja läheisten hyödyksi.
Ettei ikäihminen joutuisi usvaan...
Yhteisöllisistä oppimistilanteista ja jäsenten tapaamisista huolimatta ENTER ry ei ole sisäänpäin pyörivä piiri.  Kehitämme taitojamme myös viedäksemme niitä eteenpäin toisille senioreille. Vaikka tavoitamme vuoden aikana tuhansia ikäihmisiä ja opastamme heitä, jää silti huoli suuresta seniorijoukosta.
Miten tavoitamme niitä ikäihmisiä jotka:
kammoavat tekniikkaa,
pelkäävät kirjaimia www,
eivät usko itseensä ja oppimiskykyynsä,
eivät ole kiinnostuneita,mutta joiden on palvelunsa turvatakseen pakko saada verkkotaitoja hyvin pian.
Tunnethan sinäkin tällaisen henkilön?
Ota tätä lähimmäistäsi kädestä kiinni – tuo hänet ystävänä - pakottamatta ja painostamatta - esimerkiksi enteriläisten opastettavaksi.

Tai tehkää retki lähikirjastoon, jonka koneilla voi ilmaiseksi etsiä tietoa jostain kiinnostavasta, lukea lehtiä tai toteuttaa jonkin muun iloa tuottavan jutun.
...vie hänet lautailemaan 
Ota selvää mahdollisuuksista ja auta ystävääsi alkuun sopivassa tilaisuudessa.
Tällainen tilaisuus tulee jo 8.10., jolloin vietetään kansallista SeniorSurf-päivää.
Päivää, jolloin kannattaa lähteä liikkeelle ja houkutella se nettiä pelkäävä ystäväkin mukaan.
Kooste Helsingin seudun SeniorSurf-tapahtumista toimii apuna surffailuun suunnistamisessa.
SeniorSurf-dagens program i Helsingforsregionen på svenska.
Tapaamisiin SeniorSurfissa, opastuksissa, tietoiskussa, retkellä...
Enter Viestintä  - Aulikki Uusitalo-Kasvio

4 kommenttia:

  1. Enterissä on nykyisin todella runsaasti toimintaa.

    VastaaPoista
  2. Tilaisuuksiin myös osallistutaan ahkerasti. Tiistaina 50 enteriläisen joukko tutustuu Yleen.
    Senior Surf saa varmaan väen liikkeelle. Aion houkutella talossamme asuvia seniori-rouvia Lasipalatsiin tai Kinaporiin - ovat niin sopivasti ratikkareitin varrella.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kirjoitus jälleen, Aulikki ja muut kirjoittajat! On hyvä asia, kun tilaisuuksista kirjoitetaan jälkeenpäin - sekä tilaisuudessa olleille että niille, jotka eivät päässeet mukaan. - Kerrassaan mainiota, että Enter on nytkin syksyllä järjestänyt hyviä oppimistilaisuuksia jäsenille ja opastajille. Enterin webbisivuilla on nyt heppo kulkea, kun edessä ei ole ryteikköä ja viidakkoa, joista pitäisi löytyä etsimänsä. Tuhannet kiitokset webbisivujen suunnittelijoille ja ylläpitäjille!

    VastaaPoista

Jos kommentoinnissa on teknisiä ongelmia, lähetä kommenttiteksti sähköpostilla osoitteeseen info@entersenior.fi. Ylläpitäjä lisää kommentin haluamaasi juttuun nimellä tai nimimerkillä, jonka ilmoitat viestissä.